Ketkä ovat olympialaisten ”turisteja”? Annimari Korte puhui suunsa puhtaaksi
Tokion olympialaisissa Suomea edustanut Annimari Korte seuraa Pariisin olympialaisia katsojan roolissa. Pika-aituri päätti uransa aiemmin kesällä.
Korte on äitynyt nostalgiseksi, kun olympialaisten yleisurheilu on pääsemässä vauhtiin. Korte muistutti, kuinka pienistä asioista puhutaan, että saa toteuttaa unelmansa.
– Kolme vuotta jo yhden unelman toteutumisesta. Oli kirjaimellisesti todella pienestä kiinni ettei tuo unelma olisi toteutunut. Olympiarajan kerkesin rikkoa 8 kertaa, mutta olympialaisten siirryttyä vuodella piti sinnitellä koko vuosi ja heti olympialaisten jälkeen leikkauspöydälle kiinnittämään takareittä paikoilleen, selvitti Korte Tokion olympiavuotta ja teki selväksi, että myös jossiteltavaa jäi.
– Olympialaisten siirtyminen ja EM-kisojen peruuntuminen oli varmasti mun uran kurjimpia hetkiä, kun kausi 2020 oli mun uran selvästi paras, mutta 2021 oli pelkkää selviytymistä. Mutta todellakin kannatti sinnitellä se vuosi ja selviytyä, yksi elämän hienoimmista kokemuksista silti ja vuosien työ ja uhraukset saivat palkinnon.
Osa faneista haukkuu odotukset alittaneita ”turisteiksi”. Korte teki oman näkemyksensä aiheesta selväksi.
– Silloin (2021) halusin ottaa riskin, että takareisi voi vaikka lähteä kokonaan irti siinä aitoessa, enää se olisi ollut sen arvoista kun on jo olympiaurheilija, joten nyt voi hyvillä mielin lähteä turistiksi tällä kertaa … kaikki turistit kisoissa on katsomon puolella, päätti entinen SE-nainen.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi

- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi