Ylen selostajan sanat Krista Tervosta raivostuttavat – ”Sapetti niin paljon”
Krista Tervon kausi on ollut erittäin vaikea. Hän onnistui kuitenkin upeasti Pariisin olympialaisten karsinnassa heittämällä moukaria peräti 74,79 metriä. Kyseessä on uusi Suomen ennätys.
Tervon viisi edellistä kisaa olivat heikkoja. Hän jäi peräti kolme kertaa ilman tulosta ja heitti kahdessa muussa kisassa tulokset 67,16 ja 63,88.
Poskelleen meni myös olympiakenraali. Tervo jäi heinäkuun puolivälissä ilman tulosta Lappeenrannan Motonet GP:ssä. Ylen selostaja Mikko Hannula löi tuolloin pöytään tylyn kysymyksen Tervosta.
– Pakko kysyä, onko hän tällä hetkellä olympiatason urheilija, kun se moukari ei lähde ulos häkistä? Vaikka näytöt on annettu ja paikka on saavutettu, niin silti. Pitäisikö tarkastella vielä kisoihin lähtemistä myöskin oman itseluottamuksen kannalta? tiedusteli Hannula asiantuntija Jaakko Ojaniemeltä, joka ei ollut aivan samoilla linjoilla.
Suomalainen entinen keihäänheittäjä Sanni Utriainen ihmetteli Hannulan puheita sunnuntain karsinnan jälkeen Instagram Storiesissa.
– Mua sapetti niin paljon sen yhden selostajan kommentti Kristan touhuun, kun hän ei saanut tulosta, että kannattaako sinne olympialaisiin mennä. Kannattaa. Kannattaa katsoa, että jos seuraava asia mitä tekee, niin onnistuuko vai ei kuin se, että ei mene ollenkaan.
– Olen niin onnellinen Kristan puolesta, että sieltä tuollainen todella tärkeä onnistuminen. Aivan mahtavaa. Tämä on urheilua, fiilisteli entinen keihästähti.
LUE MYÖS
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan