Se oli siinä: Suomalaisaituri katsoi totuutta silmiin – ”Raskas vuosi”
Suomalaisten ratakierroksen aitureiden kaudet eivät olleet suurta juhlaa. Urheilijoiden omat odotukset olivat korkealla, eivätkä ne täyttyneet monilta osin.
SE-nainen Viivi Lehikoinen oli suurin pettymys ulkoisiin odotuksiin nähden. Itseltään paljon vaativa Kristiina Halonen ei myöskään ollut tyytyväinen nainen.
Ruotsi-ottelussa kauas kauden parhaista juoksuistaan jäänyt Halonen laittoi kauttaan pakettiin myös Instagramissa.
– On urheiltu ja yleis(m)urheiltu. Raskas vuosi sekä kausi on vihdoin ja viimein tullut henkilökohtaisten starttien osalta päätökseen. Paljon sanottavaa, mutta samalla ei jaksa edes vaivaantua. Paljon jäi hampaankoloon, mutta paljon tuli tehtyä myös asioita sekä väärin että oikein. Paljon pohdittavaa, käsiteltävää ja analysoitavaa.
– Pääsin kuitenkin tänne asti, vaikka se ei tietenkään ollut fiksuin ratkaisu, mutta viimeisen 8 vuoden matkaan ei oo mahtanut kuin yksi kokonainen läpi vedetty kausi, jonka puolesta todellakin kannatti taistella. Ja pääsin myös täysin uudelle sekuntiluvulle. Toivottavasti asiat kirkastuu myöhemmin, sanaili Halonen.
LUE MYÖS
Voita kylpyläloma Pärnussa kahdelle – arvo 560€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kylpyläloman Pärnussa kahdelle!
- Palkinto sisältää kolme yötä kylpylähotellissa aamiaisineen, laivamatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki ja kuljetukset Tallinna-Pärnu-Tallinna.
- Suomalainen ex-hiihtäjä teki maailmalla hurjaa jälkeä nykyisessä lajissaan
- Eveliina Määttäsen salikuva ällistytti faneja – ”Upeaa”
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Reetta Hurskeen päivitys sai fanit riemastumaan
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Janne Ahosen ja Kaisa Mäkäräisen tilanteeseen saatiin selvyys
- Pidetty mies on poissa: Kovan luokan suomalainen urheilulegenda on kuollut
- Iivo Niskanen rajujen syytösten kohteena – näin mies vastasi IS:lle
- Krista Pärmäkoski vahvisti merkittävän tiedon Ylelle
- Anne Kyllönen hymyili leveästi maajoukkueleirillä – ”Pienet tanssit on jo pidetty”
- Kovassa tikissä – Wilma Murron kilpakumppani esitteli rantakuntoaan
- Senni Salminen hempeili rakkaansa kanssa – fanit innostuivat
- Lotta Harala ja Maria Huntington villiintyivät kameroiden edessä
- IL: Näin Krista Pärmäkoski alkoi jälleen juoda alkoholia
- Camilla Richardsson jätti Jukka Keskisalon – näin mies reagoi