Keihäsmies vei Kristiina Mäkelän sydämen – tämä oli miehen ensimmäinen viesti naiselle
Entinen kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ei tunnetusti pidä suurta meteliä henkilökohtaisesta elämästään. Hän on nyt avannut asiaa hieman elämäkertakirjassaan.
Mika Wickströmin kirjoittama kirja Pitkä tie huipulle (Tammi) julkaistiin keskiviikkona. Teoksessa paljastetaan, kuinka Mäkelä tapasi rakkaansa Joni Karvisen.
Karvinen on entinen keihäänheittäjä. Karju otti Mäkelään yhteyttä sosiaalisessa mediassa Joensuun vuoden 2022 Kalevan kisojen yhteydessä.
Mäkelä kirjoitti Instagramissa olevansa menossa jakamaan nimikirjoituskortteja. Karvinen teki tässä vaiheessa liikkeensä ja kysyi, saisiko hänkin nimikirjoituksen.
– Kristiina vastasi, että totta kai, jos tulet hakemaan. Tästä viestittely eteni niin, että lupasin Kristiinalle pienen kiertoajelun ja uintireissun Joensuussa hänen pressitilaisuutensa jälkeen, kertoi mies kirjassa.
Mäkelä itse kertoo kirjassa tuosta viikonlopusta. Hän oli tehnyt itselleen ja Karviselle pöytävarauksen. Suunnitelmat menivät lopulta uusiksi.
– Loppukilpailu oli alkanut vasta 19.30. Sen jälkeen jaettiin palkinnot; sitten piti hoitaa haastattelut ja käydä vielä dopingtestissä. Kello oli yhtäkkiä niin paljon, että ravintolavaraus ehti mennä umpeen. No, emme jääneet surkuttelemaan sitä vaan menimme syömään paikalliseen Hesburgeriin, Mäkelä veisteli kirjassa.
LUE MYÖS
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- Alisa Vainio valittiin vuoden yleisurheilijaksi – kommentti paljasti suomalaisen luonteen
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- HIFK:ssa tapahtuu – uusi valmentaja!