Suomalaisjuoksija katosi kuvasta – kertoi nyt karun totuuden: ”Mieli hajosi”
Juoksija Ella Räsäsen urheilukesä 2024 oli varsin vaikea. Hän on nyt avautunut aiheesta Instagramissa.
Entinen huippulupaus asetti viime vuonna itselleen hurjan tavoitteen: nainen halusi kilpailla Rooman EM-kisoissa 400 metrillä tai pitkässä viestissä. Tuo tavoite ei kuitenkaan toteutunut.
Räsänen oli toukokuun jälkeen kilpailutauolla, joka päättyi vasta elokuun loppupuolella. Nainen kirjoitti tapahtuneesta.
– Kausi -24 tuli päätökseen syyskuun alussa. Eipä tule ikävä tätä kesää. Tää kausi ja koko vuosi on ollut raskas ja vaikea monella tapaa. Mielen hajoamisen vuoksi jouduin ensimmäistä kertaa miettimään tosissani urani jatkumista ja kilpaurheilun mielekkyyttä. Resurssini olivat fyysisesti ja psyykkisesti täysin nollissa, avasi Räsänen.
30-vuotias pikakiituri paljasti olleensa viime ajat uuden äärellä. Hän ilmoitti samalla jatkavansa uraansa.
– Viime viikot ovat vaatineet asioiden uudelleen järjestämistä, luopumista, uuden opettelua ja kipeiden asioiden kohtaamista. Liekki ratakierrokselle palaa kuitenkin edelleen vahvana, joten seuraavat pari vuotta katsotaan, mihin tämä polku vielä vie!
LUE MYÖS
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Emma Tainion kausi päättyi karuun paljastukseen – edessä iso muutos
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan
- Viisinkertainen maailmanmestari pitää taukoa ampumahiihdosta – tähtää silti olympialaisiin
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen palkkasi henkivartijat – 45 miljoonaa katosi kuin tuhka tuuleen
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät