Kalle Lassila sanoi Ylellä ääneen ikävän toiveen Krista Pärmäkoskesta
Maastohiihdon maailmancup Engadinissa jatkui sunnuntaina 20 kilometrin vapaan yhteislähtökilpailuilla. Norjan Astrid Öyre Slind johdatti maan kaksoisvoittoon Nora Sannessin kanssa. Ruotsin Jonna Sundling oli kolmas.
Kerttu Niskanen oli naisten kisan parhaana suomalaisena 13:s. Krista Pärmäkoski oli 21:s, Jasmin Kähärä 31:s ja Vilma Ryytty 44:s.
Pärmäkoski kertoi ennen Engadinin viikonloppua, että hän on oli hiljattain flunssassa. Pärmäkoski tippui ensimmäistä kertaa ison kärkijoukon kyydistä jo reilun kuuden kilometrin kohdilla. Asia herätti ihmetystä Ylen selostamossa.
– Liekö siellä jotain tapahtunut? hämmästeli Ylen selostaja Kimmo Porttila.
– Tavallaan toivotaan, että siellä olisi jotain käynyt. Nyt ollaan kuitenkin hiihdetty kohtuu tasaista maastoa, niin ei se Kristan kapasiteetilla kaiken kunnossa ollessa pitäisi olla normaalitilanne, että vaiheessa joutuu jo luopumaan. Tuossa oli kuitenkin hyvin tilaa hiihtää, eikä pystynyt noiden ranskalaisten vauhtiin myöskään vastaamaan, arvioi Ylen asiantuntija Kalle Lassila ja nosti esiin mahdolliset kalusto-ongelmat.
Pärmäkoski nousi vielä takaisin pääjoukkoon, mutta vauhti oli liikaa naiselle. Hän myönsi, että kisa jätti paljon kysymysmerkkejä. Pärmäkoski otti esiin myös kaluston.
– Arvoitus (tämän hetken tilanne). Hyvin vaikea sanoa. En ole tässä nähnyt huoltoa tai valmennusta, niin on vaikea sanoa sen puolesta vaikka, että miten välineet toimivat, mutta ahtaalla olin siellä, selvitti Pärmäkoski Viaplaylle.
– Välilä olin hyvillä pelipaikoilla. Sitten välillä tipahdin sieltä ja olin aika kaukana. Järvellä sain sitten porukan kiinni, kun hidastettiin, mutta sitten kun tultiin tänne, niin oli aika lailla taistelua kolme kierrosta, myönsi Pärmäkoski.
Viaplayn asiantuntija Sami Jauhojärvi arvioi myös Pärmäkosken suorittamisen kisan jälkeen.
– Ei missään nimessä ollut helpon näköistä tekemistä. Sitten kun alkoi tulla näitä nousuja enemmän, niin kone yskien meni vähän tämä kilpailu. Toki pikkuflunssa, jonka on sairastanut, painaa varmasti. On ollut korkealla valmistautumassa, että sen puolesta kilpailun olisi pitänyt sopia Pärmäkoskelle hyvin. Alla ollut flunssa häiritsi tekemistä, mutta tästä pystyy sen korkean hyödyn siitäkin huolimatta viemään eteenpäin kohti MM-kisoja, pohti ”Musti”.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- IS: Mustafe Muuse teki kovan ratkaisun – ura saa uuden suunnan
- Ella Junnilalta paljastus EM-finaalin jälkeen – ”Olen tullut tähän niin vaikeasta tilanteesta”
- Ilona Mononen avautui EM-finaalin jälkeen – ”se tulee vielä”
- Tätä ei ole nähty EM-maratonilla – Alisa Vainio teki historiaa
- Aleksi Valavuori tylyttää Ylen kaksikkoa: ”Suomalainen selostusp*ska”
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- Suomalaiskävelijä käänsi vaikean kevään voitoksi – EM-radalla uusi ennätys
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- Kultaa luvassa? EM-kisat tänään 16.8.2026: Aikataulu, tv-lähetykset, päivän suomalaiset
- Hiihtomaajoukkueen päävalmentajana toiminut Teemu Pasanen: uusi työ!
- EM-kisat tänään 15.8.2026: Aikataulu, ohjelma, tv ja päivän suomalaiset
- Selostajalegenda latasi suorat sanat Oliver Helanderista – ”Kyllä kannattaa…”
- IL: Wilma Heltelä kertoo erikoisesta tilanteesta – mitali vietiin pois
- Yle: Kova päätös keskellä EM-kisoja – Ilona Mononen kertoo ratkaisustaan
- Alisa Vainio lähtee EM-maratonille suursuosikkina – valmentajalta karu varoitus
- Tämä ratkaisi Suomen kohtalon viestissä – ”Nyt tuli sitten tällainen huonompi”
- IL: Veera Selänne teki kipeän ratkaisun – Teemu Selänne: ”Se oli viimeinen niitti”
- Suomalaiselle karu kohtalo EM-kisoissa – ”Ei ehkä kaikkein mieluisin rooli”