Lisää lunta tupaan: Krista Pärmäkoskelta valitettava päivitys
Hiihdon maailmancup jatkuu perjantaina Sveitsin Engadinissa. Perjantaina vuorossa on sekaviesti.
Suomi ei saa jalkeille parasta mahdollista joukkuetta. Viestissä hiihdetään neljä kertaa viisi kilometriä. Ensin kaksi osuutta perinteisellä ja sitten kaksi vapaalla.
Iivo Niskanen ja Jasmi Joensuu hoitavat perinteisen osuudet Suomen joukkueessa. Vapaalla hiihtävät Remi Lindholm ja Vilma Ryytty.
Naisten kaksi isointa tähteä eli Kerttu Niskanen ja Krista Pärmäkoski eivät siis ole mukana. Niskanen on aiemminkin jättänyt maailmancupissa väliin viestejä. Arvokisoissa hän toki niihin suostuu.
Pärmäkoski avasi enemmän omaa tilannettaan Instagramissa. Hän kertoi harmittavan tiedon.
– Pelipaikoilla, mutta omaa pelivuoroa pitää vielä ootella! Viime viikonloppuna Lavazen leirin päälle pakkasin mukaan pikkuflunssan ja siitä toipuminen on vielä kesken, joten en oo mukana huomisessa sekaviestissä.
– Ärsyttää ja harmittaa, mutta oma ajatusmaailma on se, että joko sitä ollaan terveitä tai kipeitä, välimalleja urheilussa ei ole. Jos ja kun omaa olotilaa pitää arpoa, silloin ei olla terveitä. Joten vaihtoehdoksi jää hypätä sivuun siihen asti, että arpomista ei ole, sanaili Pärmäkoski.
LUE MYÖS
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ice Cage tekee paluun Helsinkiin – lippukauppa käy kuumana
- Ice Cage 9: Aikataulu, ottelijat, Live Stream ja liput
- Ice Cage 8: Ottelijat ja tulokset
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Iivo Niskanen sai päävalmentajalta yllättävän tuomion – kotona odottaa toinen homma
- Norjan hiihtolegenda pelkäsi pahinta – ”veri suorastaan roiskui”
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Suomesta varoitus Kreikassa – päävalmentaja tietää, millainen haaste odottaa
- Eveliina Määttänen paljasti suunnitelman tulevaisuudestaan
- Iivo Niskanen jättää kotikisat väliin – SM-kisoissa silti kova kattaus
- Suomalaisille karvas pettymys – MM-kisat matkaavat Ruotsiin
- Santtu Heikkisen MM-kisaan tuli karu käänne – taustalla sitkeä vaiva