Ville Nousiainen läksytti Suomen hiihtotähteä Ylellä – armoton analyysi

Maastohiihdon maailmancup-viikonloppu Ranskan Les Rousses’ssa päättyi naisten osalta perinteisen 20 km yhteislähtökilpailuun.
Ruotsin Frida Karlsson oli täysin omaa luokkaansa ja voitti kakkoseksi tulleen Ebba Anderssonin minuutilla ja 29,9 sekunnilla. Kerttu Niskanen oli kuudes (+2:21,6). Anne Kyllönen oli 25:s ja Vilma Ryytty 29:s.
Karlssonin alkuvauhti oli jo hurja. Niskanen putosi varsin varhaisessa vaiheessa kyydistä. Kun eroa tuli ennen yhtä laskuosuutta, antoi Ville Nousiainen oman arvionsa Ylellä. Hän muistutti, etteivät laskut ole muutenkaan Niskasen vahvuusaluetta.
– Kerttu jäi nyt yksin tuohon. Tähän on vaikea tulla laskuosuudella porukkaan mukaan. Hän on muutenkin tätä porukkaa pikkusen huonompi tulemaan, niin porukassa hän saisi peesissä vähän apua, kun katsoisi miten muut hiihtävät ja missä kohtaa he tekevät niitä sivuttaispotkuja ja vaihtavat latuja, jotta vauhti pysyy riittävän hyvänä.
Nousiainen kiinnitti myöhemmin huomiota Niskasen tekemiseen ylämäessä. Tekniikka ei vakuuttanut.
– Pikkuisen paremmin voisi Kerttukin käyttää tuossa tasatyönnössä ylävartaloa ja koko kroppaa siihen työntämiseen. Nyt kantapäät ovat koko ajan lattiassa niin sanotusti ja aika suoralla jalalla työntää ja yläkropalla vain… enemmän vain vartalosta tukea siihen työntöön, arvioi Nousiainen.
Niskanen paranteli asemiaan loppua kohden. Hänen hiihtonsa ei ollut loivalla mitenkään heikkoa.
– Ei tämä Kertun tekeminenkään huonoa ole. Hän jaksaa tehdä töitä, mutta kärki menee vain niin peijakkaan lujaa tänään.
– Pikkaisen varmasti mietityttää, että mistä johtuu, ettei pysty vastaamaan. Voisin odottaa, että tällä radalla myös Therese Johaug olisi kärkitaistelussa… Kyllä tässä maailman huiput ovat mukana. Kertun eteen ei arvokisoissa paljon muita näiden lisäksi voi tulla, mutta ei kyllä pysty vastaamaan oikein millään tasolla, hämmästeli Nousiainen ja nosti toki esiin sen, että Niskasella on takana Tour de Ski toisin kuin esimerkiksi Karlssonilla.
Niskanen tarjosi kisan jälkeen kaivattuja selityksiä Ylelle. Hän laittoi epäonnistumisen pitkälti välineiden piikkiin.
– Heti alusta huomasi, että tänään ei pystytä taistelemaan. Välineellä piti antaa niin paljon tasoitusta. Sanotaan, että oli alusta asti raskas reissu. Ihan joutui tsemppaamaan, että jaksoi hiihtää koko reissun.
– Kyllä huolto varmasti kuuli ja näki, ettei ollut kilpailukykyinen kalusto. Pito kahmasi tosi pahasti. Nuo tasatyöntöpätköt ja loivat vuorohiihdot… kyllä oli surkeita ajatuksia päässä, myönsi hiihtotähti
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Yle: Toni Nieminen sai puhelinsoiton – se oli sitten menoa
- Janne Ahonen kertoi loistavia uutisia – fanien riemu repesi
- Kaisa Mäkäräinen ei peitellyt totuutta – lausui Ylellä ääneen karun faktan Suvi Minkkisestä
- Huonostihan siinä kävi – Jasmi Joensuu suri karua kohtaloa
- Kunnon sontamyrskyn ainekset – Krista Pärmäkoskelle povataan ikävää uutista HS:ssä
- Wilma Murrolle ja kumppaneille shokkihoitoa – maailmalta pamahti järjetön seivästulos
- Muistatko Magdalena Neunerin? Nyt tuli synkkä paljastus ampumahiihtolegendan elämästä
- Aino-Kaisa Saarinen pöyristyi näkemästään – ryöpytti Suomen hiihtotähtiä Ylellä
- Kiira Väänänen esitteli näyttävää asuaan etelän helteessä – ”Uus kisa-asu?”
- Vau, mikä kunnia – Elina Lampela pääsi upealle listalle
- Ikävälle epäilylle vahvistus – valitettava asia Kerttu Niskasesta paljastui
- Ulos MM-kisoissa – Suomen hiihtoässälle povataan kovaa kohtaloa IL:ssä
- Hirmuveto: Aituri murskasi SE-ajan uusiksi – ei ollut silti täysin tyytyväinen
- Vau, mikä kunnia – Elina Lampela pääsi upealle listalle
- Wilma Murrolle ja kumppaneille shokkihoitoa – maailmalta pamahti järjetön seivästulos
- Muistatko Magdalena Neunerin? Nyt tuli synkkä paljastus ampumahiihtolegendan elämästä
- Krista Pärmäkoski ei tullut lähtöviivalle – valmentaja pamautti karun totuuden IL:lle
- Kiira Väänänen esitteli näyttävää asuaan etelän helteessä – ”Uus kisa-asu?”
- Johannes Kläbo kuuli Iivo Niskasen puheista – norjalaistähdeltä välittömästi tyly kuitti suomalaiselle
- Sami Jauhojärveltä suorat sanat Iivo Niskasen puheista – ”Ei näissä geimeissä riitä”