Ei tässä näin pitänyt käydä – Lotta Harala hyväksyi karun totuuden

Lotta Haralalla on takana elämänsä kausi. Vuosi 2025 ei kuitenkaan ole alkanut toivotulla tavalla.
Kaikki näytti hyvältä vielä joulukuun alussa, mutta kuukauden lopussa tullut vamma hidasti pika-aiturin menoa. Hallikauden alun ajat eivät ole päätä huimanneet.
Harala myöntää itsekin asian. Hän on nyt avautunut tilanteestaan Instagramissa ja nähnyt merkkejä paremmasta. Nainen myönsi toki, että odotukset ovat muuttuneet merkittävästi takaiskun vuoksi.
– Helpottunut ja toiveikas fiilis!! 8,01 ja 2. sija lauantaina Orlen Cupin kisassa. Vielä joulukuussa ajattelin juoksevani tällä kaudella jotain aivan muuta kuin päälle 8 aikoja. Mutta sen jälkeen on ollutkin todella haastavat 6 viikkoa, kirjoitti Harala.
– Lauantaina vihdoin tunsin oloni ja tekemiseni olevan sen tuntuista, että ollaan takaisin oikeilla raiteilla. Nyt taistellaan aikaa vastaan, ehditäänkö joulukuun vire saamaan takaisin vielä hallikauden tärkeimpiin kisoihin. Luotto on takas ja plääni selkeä!! linjasi Harala.
Haralan 60 metrin aidoissa kellottama 8,01 on kauden kotimainen kärkiaika. Reetta Hurskeen nimissä oleva SE-aika kirjataan 7,79.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää