Ristomatti Hakola antoi brutaalin palautteen maajoukkuekaverilleen: ”Naurettavaa suorittamista”
Suomen kakkosjoukkue (Ristomatti Hakola ja Joni Mäki) onnistui hienosti Cognen maailmancupin pariviestissä. Kaksikko hiihti viidenneksi.
– Karsinta oli heikko. Meidän joukkueella ei siinä vielä ihan lähtenyt kulkemaan. Finaali oli jo molemmilta hyvää menoa. Vaihdoissa oli vähän petrattavaa, mutta onneksi petrasimme siinä kisan tiimellyksessä.
– Ristomatti antoi kyllä viimeiselle osuudelle kaikki avaimet käsiin, mutta ei tänään kuitenkaan itselläni sitten riittänyt. Karsintaan nähden kuitenkin, että olin loppusuoralla kärkikolmikon kanssa, ihan kohtuu tyytyväinen voi kuitenkin olla, Mäki kommentoi Hiihtoliiton tiedotteella.
Hakola ja Mäki kertasivat kisaa myös Viaplayn haastattelussa. Huumorimiehenä tunnettu Hakola sanoi suoraan Mäelle, että alku ei ollut erikoinen.
– Se ensimmäinen vaihto meillä meni kyllä aivan perseelleen. Jonin kanssa päätettiin, että mennään vaihtoon ihan fiiliksen mukaan, niin ei me sitten menty enää fiiliksen mukaan, että… Hakola avasi.
– Sieltä tuli johtoportaalta käsky, kuittasi Mäki.
– Joo, se oli naurettavaa suorittamista se ensimmäinen. Sen jälkeen alkoi mennä hyvin. Sijojen nosto oli vaikeaa, kun neljä latua oli aina täynnä edellä. Viimeisellä kierroksella sain sisäladun tuohon nousuun, niin sain nostettua, vastasi Hakola.
Lauri Vuorinen ja Iivo Niskanen ovat tällä hetkellä Suomen ykkösnimet MM-kisojen pariviestiin. Mäki ja Hakola tekivät selväksi, että tuo matka kiinnostaa toki myös heitä.
– Karsinan jälkeen kasvojenpesu. Luottamusta on itselläni. En tiedä, minkälainen näyttö oli, mutta ainakin itselle tuli hyvä fiilis, sanoi Mäki.
– Kiinnostaa (pariviesti MM-kisoissa), mutta sinne on vielä yllättävän paljon aikaa. Tässä ehtii mennä ylös ja alas vielä monta kertaa, selvitti Hakola.
LUE MYÖS
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja

- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja