Huomasitkö tätä? Jasmi Joensuulta upea ele Lahdessa – sitten vuodatettiin kyyneliä
Jasmi Joensuu jäi perjantaina välieriin Salpausselän kisojen vapaan hiihtotavan sprintissä. Hän pääsi kuitenkin juhlimaan aiemmin viikolla varmistunutta maailmancupin sprintticupin voittoa.
– Tosi hienoa oli päästä hiihtämään kotiyleisön edessä. Totta kai olisin vielä halunnut kruunun tälle kaudelle, mutta toisaalta olen pysytnyt hyvin pärjäämään kisasat otiseen ja olen siitä todella tyytyväinen, Joensuu sanoi Ylelle.
– Vähän oli palkintopallilla epätodellinen mutta upea hetki. Olen ylpeä kaudesta ja siitä, että olen pystynyt tekemään kisasta toiseen tulosta ja tänään tuli siitä palkinto. En olisi kauteen lähdettäessä uskonut, että olisi realistista mahdollisuutta tähän. Kuitenkin viime vuonna olin neljästoista. Ainakin on kehitystä tapahtunut, Joensuu sanoi Viaplaylle.
Joensuu käänsi katseita hienolla toiminnallaan. Hän oli ensimmäisten joukossa onnittelemassa uransa ensimmäisen maailmancupin osakilpailun voittanutta Saksan Coletta Rydzekiä. Joensuu onnitteli maalialueella myös finaaliin yltänyttä Jasmin Kähärää, jonka kanssa hän osallistuu lauantain pariviestiin.
Coletta Rydzekiä onnitteli myös hänen Johannes-veljensä. Johannes Rydzek on yhdistetyn lajilegenda, joka oli selvästi liikuttunut pikkusiskonsa uroteosta.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Kalle Palander laukoi alatyylistä tekstiä IS:lle – teki yhden asian selväksi
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Yle: Lajipiireistä tylyä vihjailua Suvi Minkkisestä – nainen haistatti pitkät: ”V*tut”
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Ampumahiihtoässälle tulossa perheenlisäystä – Kaisa Mäkäräisen riemu repesi
- Emma Tainio yllätti faninsa – esiintyi rohkeissa alusvaatekuvissa
- Jasmi Joensuu koki melkoisen muodonmuutoksen – ällistyi itsekin
- Riitta-Liisa Lassilalta uusi aluevaltaus – hynttyyt yhteen tämän naisen kanssa
- Tämä peli ei enää vetele – vaimolta suora viesti Sami Jauhojärvelle
- Mitä ihmettä? Saga Vanninen sekoili valmentajansa kanssa
- Janne Ahosesta revitään nyt ikäviä otsikoita Venäjällä
- Nyt alkoi tapahtua: Reetta Hurske ennennäkemättömässä kunnossa
- Hiihtotähtien yhteiselo päättyi – ”Se alkoi olla noloa”
- MN: Laura Arffman sai karun viestin Yleltä – romahti kyyneliin