Iivo Niskanen kuuli Johannes Kläbon tempusta – lausui jäätävän viestin Ylelle
Maastohiihdon maailmancup päättyi Salpausselällä 50 kilometrin kilpailuihin. Iivo Niskanen oli miesten kilpailun kuudes.
Norjan Johannes Kläbo, joka vei myös maailmancupin kokonaiskilpailun voiton, voitti sunnuntain kisan ja vei Norjan neloisvoittoon. Miro Karppanen oli 16:s. Myös Lauri Vuorinen (20:s) ja Juuso Mäkelä (26:s) hiihtivät 30 parhaan joukkoon.
Kläbo käänsi katseita maalissa, kun hän tuuletti pudottamalla sauvat dramaattisesti maahan vaakatasosta. Hän käytti siis Iivo Niskasen tuuletusta.
– Hän on tehnyt sen niin monta kertaa minulle, joten ajattelin että olisi hyvä tehdä sama täällä Lahdessa ja 50 kilometrillä, Kläbo kommentoi Ylelle.
Niskaselta kysyttiin Ylen haastattelussa Kläbon tempusta. Viesti oli selvä.
– Aijaa. En ollut näkemässä sitä. Ei siinä mitään. Se on kivaa hiihtää, kun on kunnossa. Totta kai olisi ollut mahtavaa tarjota parempi vastus täällä ja olisi muotoutunut hieno kisa. Niin kuin vähän ennakkoon ajattelin, niin tänään ei voitosta pystynyt hiihtämään. Silloin tilanne on tuo ja keräillään näitä ynnä muita -sijoja. Pitää katsoa kärkitaistot jälkilähetyksestä televisiosta, sanaili kolminkertainen olympiavoittaja.
Niskanen myönsi myös Ylelle, että kisan toinen suksipari ei ollut täysin ihanteellinen. Fyysinen olo oli myös odotetun vaisu sairastelujen jäljiltä.
– Ehkä olisi voinut napsun ottaa enemmän pitoa siihen kakkospariin, niin olisi ollut helpompi retki. Tilanne on mikä on, että ei ole vain sellaisessa lyönnissä kroppa, että kärsisi hiihtää viittäkymppiä – eikä oikeastaan mitään kisaa. Vaikea kierre katkaista tuollaisen sairastelun jälkeen, mutta tulipahan tultua kuitenkin tänne… Ei ollut kovin isot odotukset tänne tultaessa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Janni Hussi paljasti tulonsa rallista – yritys takoo suuria summia
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- YLE: Kulissien takana kuohui – Suomen alppimaajoukkueessa vakava ilmapiirikriisi
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Jukolan viestissä huima trilleri – voitto karkasi vain sekunneilla
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Wilma Heltelän tunnelmat nousussa – seuraava kilpailu jo tiedossa
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Jukolan viesti 2026 – Kotka: Tulokset ja osallistujat
- Valavuori vs Palander – Beazt Fight Nigt tulokset
- Näin Palander ja Valavuori kommentoivat kohuottelun jälkeen – ”Kävi sääliksi”
- Suomen EM-haaveille kylmää vettä niskaan – Saara Keskitalon poissaolo puhutti
- Kalle Palander tyrmäsi Aleksi Valavuoren!
- Jättiyllätys moukarinheitossa – maailmanmestarin hurja voittoputki katkesi
- Haastattelu: Antero Mertaranta astuu kehään Beazt Fightissa – ennakoi kohuottelua
- Suomeen vaihtanut pikajuoksija räväytti – historiallinen aika heti tauluun
- Seiväskuningas järjesti satumaiset häät Ranskan Rivieralla – yksityiskohdat visusti salassa
- Uusi päävalmentaja teki nopean johtopäätöksen: nämä asiat eivät ole riittävällä tasolla hiihtäjillä
- Harvinainen kurkistus Iivo Niskasen yksityiselämään – kuvat julki
- TV-kamerat eivät näyttäneet tätä – suomalaislupaus ajautui väärälle radalle kesken kisan