Anita Korvan kuppi meni nurin – entinen hiihtolupaus laukoi rajuja väitteitä toimittajasta

Nykyään töitä esimerkiksi valmentajana tekevä entinen hiihtolupaus Anita Korva on ollut viime aikoina ajoittain julkisuudessa.
Entinen huippulupaus ei ole hiihtänyt viime vuosina kilpaa ammattimaisesti. Sosiaalisessa mediassa suosittu nainen antoi nyt palaa Instagram Storiesissa.
Korva teki videolla selväksi, että hän ei pitänyt itsestään kirjoitetussa lehtijutussa esitetyistä väitteistä.
– Mulla ei ole tapana koskaan kommentoida mitää mediassa olevia asioita, mitä minusta on kirjoitettu, mutta nyt halusin tulla oikein ääneen sanomaan ja ihmettelemään sitä, kuinka paljon virheitä yhteen juttuun saa työnnettyä toimittaja, jolla on käytössään äänite siitä haastattelusta, jonka hän on pitänyt. Vielä lainausmerkkeihin kirjoittaa asioita, mitä en ole sanonut.
– Hauskinta on se, että puhuimme vielä tästä julkisuuskammosta siinä jutussa. Hän kyseli syitä siihen, ja kerroin nimenomaan, että nämä ovat ne syyt, että aina vääristellään sanomisia ja kirjoitetaan asioita, jotka eivät pidä paikkaansa, niin silti… Ei ole ehkä ihan maata mullistavia asioita, mutta kuitenkin, selvitti Korva varsin huvittuneena.
Korvan tilityksestä ei selviä, mihin lehtijuttuun hän viittaa. Helsingin Sanomissa julkaistiin viime viikolla tämä juttu naisesta.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Senni Salminen laittoi nyt stopin kaudelleen – teki selväksi mistä on kyse
- Silja Kosonen murskasi kaikki – kisan jälkeen paljastui sitten koko totuus
- Nooralotta Neziri esitteli muodonmuutoksensa uuden kisakauden alla – ”Upea”
- Ennätykset murskaksi – suomalainen ampumahiihtäjä hirmukunnossa
- Krista Pärmäkoski löysi onnen – ”Kaikki on siten, miten itse olen halunnut”
- Iivo Niskanen ikävien syytösten kohteena – yhteenotto siitä seurasi
- Eiköhän tämä riitä – Suvi Minkkinen veti johtopäätöksensä
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – tästä on kyse
- Ennätys romukoppaan – Viivi Lehikoinen aloitti kauden hurjasti
- Saga Andersson esitti mykistävää ylivoimaa – seiväsnainen pettyi silti
- Krista Pärmäkoski löysi onnen – ”Kaikki on siten, miten itse olen halunnut”
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Iivo Niskanen ikävien syytösten kohteena – yhteenotto siitä seurasi
- Ennätys romukoppaan – Viivi Lehikoinen aloitti kauden hurjasti
- Ennätykset murskaksi – suomalainen ampumahiihtäjä hirmukunnossa
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Kaisa Mäkäräiseltä uusi aluevaltaus – tästä on kyse
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- Nooralotta Neziri esitteli muodonmuutoksensa uuden kisakauden alla – ”Upea”