Antti Tuiskun hiihtotiimistä pamahti shokkiuutinen
Antti Tuiskun johtamaan AT SKi Teamiin kuuluva Olivia Puranen oli yksi viime kauden suurista sensaatioista kansallisissa hiihtokisoissa.
Puranen taitaa hiihdon lisäksi myös juoksemisen. Hän antoi siitä kovan näytteen perjantaina yleisurheilun nuorten SM-kisoissa.
Kaisla Passlin johti 17-vuotiaiden sarjan 3000 metrin juoksua selvällä erolla ennen viimeistä kierrosta. Sitten lähti Purasen hirmuinen kiri. Hän kuroi etumatkan kiinni ja päihitti Passlinin lopussa. Purasen voittoaika oli 10.11,33.
– Minulla ei ollut hajuakaan 3000 metrin kunnostani. Luotin kuitenkin loppukiriini, vaikka olin jo paljon jäljessä. Ajattelin, että loppusuoralla en voi enää antaa periksi, kommentoi Puranen SUL:n tiedotteella.
– Hyvä, että sain juostua yhden kisan ennen näitä SM-kisoja. Olen ilmoittautunut myös 800 metrille ja 1500 metrille, mutta en vielä tiedä, kumman juoksen, Puranen kertoi.
Puranen voitti viime talvena esimerkiksi alle 18-vuotiaiden Pohjoismaiden mestaruuden viiden kilometrin vapaan hiihdossa.
LUE MYÖS
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys
- Suomi nousi vaikeuksien kautta voittoon – Severi Savonsalmi laukoi suorat sanat
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa