IS:ssä paljastus kulisseista: Tämä temppu oli liikaa – Saga Vannisen kuppi oli mennä nurin
Ottelija Saga Vanninen on aloittanut tämän vuoden varsin mainiosti myös ulkoradoilla.
Vanninen voitti heinäkuussa alle 23-vuotiaiden EM-kultaa seitsenottelussa. Hän onnistui tempussa SE-pistein ja varmisti samalla paikkansa Tokion MM-kisoissa.
Vanninen on lähtenyt tähän kausiin hieman uusin eväin. Hän siirtyi syksyllä virolaisen Erki Noolin valmennukseen.
Kymmenottelun olympiavoittaja tunnetaan valmentajana, joka vie urheilijansa äärirajoille. Sen on saanut kokea myös Vanninen.
– Ei ole valmiiksi suunniteltu, että kaksi kovaa viikkoa ja sitten kevyt viikko, vaan treenataan niin pitkään kuin jaksaa, ja sitten kevennetään kun on tarve, selvitti Nool Ilta-Sanomille.
Vanninen myöntää, että joskus liikaa on melkein liikaa. Hän otti esille yhden esimerkin.
– Tulee mieleen yksi pituustreeni, kun hypyistä ei tullut mitään, ja Erki pakotti mut hyppimään joidenkin aitojen yli. Siinä oli turhautuminen lähellä, Vanninen sanaili Ilta-Sanomille ja lisäsi, että Nool osaa toki lopulta myös antaa sopivasti ”löysää”.
LUE MYÖS
- Italian leirissä valtava pettymys – joukkueen tähdeltä suoraa puhetta
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Yllättävä lopetus ampumahiihdossa – ranskalainen jättää kilpakentät
- Jättisensaatio! – Suomi pudotti maailmanmestari Italian
- Hilla Uusimäki teki Suomen ennätyksen – silti pettymys painaa
- Vasta 16-vuotias mäkihyppylupaus kuoli rajussa kolarissa
- Suomen lentopallomaajoukkue sai kannustavan arvion – ”Se on saavutettavissa oleva”
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Yleisurheilun EM-kisoihin valtava palkkiomuutos – potti paisuu miljooniin
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- EM-kultamitalisti Silja Kosonen leikkauspöydälle – ”todellakin haluan”