Nyt jysähti: Suomalaiselta aiturilta mahtiaika MM-kisojen alla
Kristiina Halonen ja Hilla Uusimäki edustavat Suomea Tokion MM-kisojen 400 metrin aidoissa.
Molemmilla on takana varsin mainio kausi. MM-kisojen alkuerät juostaan maanantaina 15. syyskuuta.
Halonen on ollut MM-kenraalissaan komeassa vedossa. Hän paineli nimittäin sunnuntaina Pekingissä kovan ajan 55,46.
Kyseessä on Halosen uran toiseksi paras aika. Hän kellotti aiemmin tänä vuonna Keniassa ajan 55,32. Tuon ajan suhteen pitää huomioida, että Nairobissa painellaan korkeassa ilmanalassa.
27-vuotias Halonen on on parantanut tänä vuonna ennätystään 0,32 sekuntia. Hilla Uusimäen nimissä on kauden kotimainen kärkiaika 54,94.
SE-naisen Viivi Lehikoisen kausi oli jälleen vaikea, eikä hän matkaa MM-kisoihin.
LUE MYÖS
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman