Ylen MM-haastattelija Laura Arffman avautui – selvät sanat tämän maan yleisurheilijoiden käytöksestä
Ylen Laura Arffman on laittanut parastaan Tokion MM-kisoissa. Hän on ollut yhdessä Petra Mannerin kanssa päävastuussa urheilijoiden haastatteluissa.
Arffman on jakanut myös tunnelmapaloja Japanista sosiaalisessa mediassa. Hän myös vastannut urheilufanien itselleen esittämiin kysymyksiin Instagram Storiesissa.
Nainen kertoi esimerkiksi työskentelyyn liittyvistä asioista Tokiossa. Olosuhteet ovat varsin mainiot.
– Katsomossa työskentely on niin helppoa verrattuna oikeastaan kaikkiin aiempiin kisoihin. Portailla saa istua, jos on täyttä, jokaiseen osioon pääsee (paitsi urheilijakatsomoon, mihin taas normaalisti pääsee), tasanteita saa käyttää kuvaamiseen, haastatteluja saa tehdä missä vain, selvitti Arffman.
– Ärsyttääkö koskaan, jos urheilija haastattelussa kiertelee eikä vastaa kysymyksiin? kysyi eräs fani.
Arffman otti vastauksessaan esille, että urheilijoiden välillä on kyllä eroja. Ne eivät ole niin räikeitä kuin aiemmin.
– No eipä oikeastaan. Jokainen saa vastata juuri niin kuin itse haluaa tai olla vastaamatta. USA:n urheilijat usein puhuvat paljon, mutta eivät sano mitään. Mielestäni sekin on ollut täällä toisin. Sieltä on saanut irti kulmia ja mielipiteitä, vastasi Arffman.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne