Alisa Vainio pamautti lauantaina hurjan ajan naisten maratonilla. MM-kisoissa viidenneksi sijoittunut suomalainen juoksi Vantaalla uuden Suomen ennätyksen 2.23.06.

Vainio paransi Camilla Richardssonin SE-aikaa yli puolellatoista minuutilla.

– Tuntui ihan hyvältä, aika vahva olo koko ajan. Askel tuntui hyvältä ja pystyin kiristämään askelta ylämäkeen ja sitten rentouttamaan alamäkeen. Välillä sain peesiapua miehistä.

– Halusin juosta kovan ajan. Tokiossa ei helteessä pystynyt juoksemaan kovaa ja se jäi harmittamaan. Tokion jälkeen reenit kulki ihan älyttömän hyvin ja halusin olla tänään rohkea, kommentoi Vainio SUL:n tiedotteella.

MM-maratonista on siis aikaa vasta kolme viikkoa. Vainion suoritus ällistyttikin lajipiireissä.

– En olisi uskonut 3 viikkoa MM-maratonin jälkeen tällaiseen tulokseen. Joihinkin ihmisiin fysiologian lait eivät päde. 2.28 Tokion pätsissä varmaan vastaa 2.23-aikaa viileissä oloissa, mutta ajattelin, että se olisi juostu esim. joulukuussa Valenciassa, ällisteli ex-juoksija Tuomas Zacheus X:ssä.

Tuomas Zacheus

@tuomaszacheus
En olisi uskonut 3 viikkoa MM-maratonin jälkeen tällaiseen tulokseen. Joihinkin ihmisiin fysiologian lait eivät päde. 2.28 Tokion pätsissä varmaan vastaa 2.23-aikaa viileissä oloissa, mutta ajattelin, että se olisi juostu esim. joulukuussa Valenciassa. #yleisurheilu #juoksu

Yleisurheilu

@yleisurheilu
Tokion MM-kilpailuissa loistavasti viidenneksi juossut Lappeenrannan Urheilu-Miehien Alisa Vainio voitti Tikkurilassa naisten maratonin Suomen mestaru yleisurheilu.fi/uutinen/alisa-…

LUE MYÖS