Entinen hiihtosuuruus Ville Nousiainen, joka on myös ampumahiihtolegenda Kaisa Mäkäräisen kumppani, on keskittynyt viime vuosina esimerkiksi valmennukseen.

Ylen hiihtoasiantuntijana myös tunnettu Nousiainen on ollut esimerkiksi Johanna Matintalon henkilökohtainen valmentaja. Kaksi vuotta sitten alkanut pesti on tullut päätökseen.

Matintalo on kertonut sosiaalisessa mediassa kuulumisiaan. Hän paljasti päivityksessään, että yhteistyö päättyi jo keväällä.

– Tällä harjoituskaudella oon ottanut itse aiempaa enemmän vastuuta oman harjoittelun suunnittelusta. Mukana on ollut joukko lähipiirin ihmisiä, joiden kanssa ollaan yhdessä mietitty askelmerkkejä kohti tulevaa kautta.

– Vaikka yhteistyö Ville Nousiaisen kanssa päättyi keväällä, oon kiitollinen kaikesta avusta mitä sain viimeisen parin vuoden aikana. Harjoituskausi on tähän asti mennyt suunnitelmien mukaan ja oon innoissani kohta alkavasta kisakaudesta.

– Tänään päättyneellä kolmen viikon leirillä saatiin myös meidän treenit Vuokatissa tältä harjoituskaudelta pakettiin. Ensi viikolla kohti Keski-Eurooppaa, kirjoitti Matintalo.

Päivitys tästä.

LUE MYÖS