Kerttu Niskanen tuli haastattelupaikalle – lausui heti selvät sanat
Rukan maailmancupin päätöspäivästä tuli vaikea suomalaisille. 16:nneksi ajanut Krista Pärmäkoski oli naisten 20 kilometrin vapaan hiihtotavan paras suomalainen. Kerttu Niskanen oli 20:s Ruotsin Jonna Sundlingin voittamassa kisassa.
Kisa toi suuria haasteita olosuhteiden vuoksi. Liukas keli toi omat ongelmansa monelle suomalaiselle. Pärmäkoski myönsi asian Viaplaylle.
– No en ole ikinä pelännyt näin paljon. En halunnut ottaa turhia riskejä tuolla alamäessä. Piti valita sellainen suksi alle, mikä pysyy alla tänään. Tosi jäinen ja sitten tuolla toisella Impilinnan puolella niin aika sohjoakin paikoitellen se testipaikka. Mutta ihan mielenkiintoinen kisa, kun välillä saattoi suksi lähteä ihan alta tuossa suorassa laskussa. Pienikin kuura siellä oli, niin sai kyllä tarkkaan hiihtää tänään, selvitti Pärmäkoski.
– Tästä stadionilta alas (oli pahin paikka). Siinä loppumutkassa tuli yhtäkkiä joku semmoinen tahmea kohta, mihin joka kerta meinasi, mutta siis tunteena hyvä. Toki ero keulaan oli iso, mutta se, että eihän se vauhti kakkosryhmässä sitten ollut kilvanhiihtoa aina, avasi Pärmäkoski.
Niskasen kommentit olivat pitkälti samanlaiset.
– Kerttu, kerro mitä päällimmäisenä mielessä tuon kilpailun jälkeen? kysyi toimittaja Ville Klinga.
– No, oli ihan katastrofikisa. Ei ollut kyllä mukava olosuhde hiihtää. Alamäet eivät olleet hyvässä kunnossa, ja ne olivat tosi jäiset. Ja sitten ylämäetkin, vaikka siihen tuli sellainen pieni hile päälle, mutta ne olivat tosi jäissä. En ole ainakaan saanut siihen kuokkaan sellaista rentoa tekemistä. Tuntuu, että lähti koko ajan vain sukset alta.
– Onko toi edes turvallista? hämmästeli Klinga.
– No, jonkun mielestä varmaan on tosi hyvä keli mennä, mutta ei pelattu omilla vahvuuksilla. Jäinen alusta on vaikea. Mutta en tiedä, taisi aika hyvin kuitenkin porukka pystyssä pysyä. Emma (Ribom) kaatui tossa lopussa ihan tasamaalle. Niin, ei minulle herkullisin keli kyllähän ollut, myönsi Niskanen.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomalainen moukaritykki jyräsi USA:ssa – 70 metrin raja aivan nurkilla
- ”Kuulostaa hyväksikäytöltä” – entiset huiput tyrmistyivät kuullessaan tarinan
- F1-tähti imitoi Kimi Räikköstä koomisella tavalla
- Näin paljon Harri Heliövaara tienasi voitostaan Madridissa
- Yle: Hurrikaani jyräsi mestariksi – näin syntyi voittamisen kulttuuri
- Norjan hiihtoliitolta iso ratkaisu – Kläbon kohtalo selvisi
- Turvatoimet pettivät – nyrkkeilyilta muuttui täydeksi sekasorroksi
- Johannes Kläbo teki kovan liikkeen – uusi yhteistyö avaa rahahanat
- James Bond -elokuvassa esiintynyt moottoriurheilun tähti sai LGBTQ-palkinnon
- Romahdus Lappeenrannassa – SaiPa vetäytyy liigasta
- Turvatoimet pettivät – nyrkkeilyilta muuttui täydeksi sekasorroksi
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Romahdus Lappeenrannassa – SaiPa vetäytyy liigasta
- Kisakentiltä suoraan studioon – Minja Korhosen uusi aluevaltaus
- Johannes Kläbo teki kovan liikkeen – uusi yhteistyö avaa rahahanat
- Wilma Heltelän kilpasisko kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta
- Ottelun loppu sai ruman käänteen – NHL-kaukalossa nähtiin sekopäinen temppu
- Tragedioiden läpi taistellut sankari on poissa – moottoriurheilulegenda on menehtynyt
- Olympiavoittaja teki radikaalin päätöksen – tylyttää somekulttuuria