Norjan hiihtoliitolta iso ratkaisu – Kläbon kohtalo selvisi
Norjan hiihtomaajoukkue ja Johannes Hösflot Kläbo ovat tulleet sopimukseen norjalaisen jatkosta maajoukkueessa, uutisoi Norjan hiihtoliitto.
Kläbo oli sivussa Norjan maajoukkueesta kaudella 2023–2024, mutta palasi myöhemmin mukaan uudella kaksivuotisella sopimuksella. Sopimus antoi hiihtotähdelle enemmän vapautta suunnitella omaa harjoitteluaan ja kilpailuohjelmaansa.
Uuden diilin sisällöstä ei hiihtoliiton tiedotteessa vielä tarkemmin mainita.
– Olen tyytyväinen, että pääsimme yhteisymmärrykseen. Tämä luo hyvän pohjan yhteistyön jatkolle. Neuvottelut sujuivat hyvässä hengessä, ja lopputulos on mielestäni molemmille osapuolille sopiva, Kläbo sanoi.
Kläbo nosti maastohiihdon uudelle tasolle kaudella 2025–2026.
29-vuotias tähti saavutti uransa 100. maailmancup-voittonsa kotiyleisön edessä Trondheimissa ja vei samalla nimiinsä Tour de Ski -kiertueen kokonaiskilpailun jo viidennen kerran.
Huipennus nähtiin talviolympialaisissa, joissa norjalainen oli täysin ylivoimainen. Kläbo nappasi kuudesta startista kuusi kultamitalia.
Suorituksellaan hän nousi kaikkien aikojen menestyneimmäksi talviolympialaisurheilijaksi.
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Petter Northugin hiihtokilpailulle raju isku – miljoonavelat paljastuivat
- Liigassa jysähti – Raimo Helminen vaihtaa seuraa!
- Sami Jauhojärvi paljasti huhut Tiia Olkkosesta – sitten ladulla nähtiin kova näyttö
- Ampumahiihtolupaukselle kova isku – jalassa edelleen ongelmia
- MM-kisojen pääsponsori löi nyrkin pöytään – kova uhkaus
- Jari-Matti Latvala paljasti: näin Toyota päätti tähtikuljettajiensa kohtalosta
- Venäjältä suora viesti Suomelle – Falunin MM-kisojen ympärillä kuohuu
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Uransa päättänyt Lotta Harala avautui suuresta muutoksesta: ”Kuka mä oon?”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Rallin maailmanmestari kaipaa takaisin kisoihin – viesti ei jää epäselväksi
- Urheilucast: Liiga-seuran ykköstykki loikkaamassa Tapparaan!