Suomalainen moukaritykki jyräsi USA:ssa – 70 metrin raja aivan nurkilla
Suomalainen moukarinheittäjä Mico Lampinen jatkaa vahvaa nousuaan Yhdysvaltojen yliopistokentillä. Los Angelesissa käydyssä USC vs UCLA athletics meet -kilpailussa syntyi jälleen uusi oma ennätys – ja nyt häämöttää jo seuraava iso rajapyykki.
Lampisen moukari lensi parhaimmillaan lukemiin 69,65 metriä. Samalla hän paransi tuoretta ennätystään peräti 87 sentillä. 70 metrin raja on enää hyvin lähellä.
Kilpailu ei kuitenkaan alkanut ongelmitta. Kaksi ensimmäistä yritystä päätyi häkin verkkoon, mutta sihdin löydyttyä jälki oli vakuuttavaa. Neljän heiton sarja kirjattiin lukemiin 66,01, 69,65, 69,46 ja 68,67, joista kaksi viimeistäkin ylittivät hänen aiemman ennätyksensä.
– Moukari meni ekojen verkkoheittojen jälkeen aika mukavasti. Viimeisen heiton jälkeen iski joku selkälukko keskiselän paikkeille. Fyssarin käsittelyiden jälkeen se häiritsi edelleen heittelyä hieman ja näkyi kiekonheiton tuloksessa.
– Kilpailussa oli hyvä tunnelma, kun koko yliopiston joukkue oli kannustamassa heittäjiä, lämpötila kohdillaan ja viikolla harjoittelu oli sujunut hyvin.
Lampinen ei tyytynyt pelkkään moukariin, vaan kilpaili myös kiekonheitossa. Siinä tuloksena oli toinen sija lukemalla 57,76. Voiton vei jamaikalainen Racquil Broderick tuloksella 61,33.
Moukarissa suomalaisväriä nähtiin muutenkin, kun toiseksi sijoittui hänen veljensä Max Lampinen tuloksella 67,90. Hän on palannut kilpailuihin olkapäävaivojen jälkeen ja hakee vielä parasta virettään.
– Heittäminen tuntuu ihan hyvältä. Vaikutti myös, että oli jo selkeästi enemmän tehoja. Tekniikkakin tuntui vähän paremmalta, mutta moukari lipesi kädestä lähes joka heitolla, ja osa heitoista meni vasemmalta ohi sektorista. Loppuvedot eivät tänään osuneet ihan kohdalleen.
– Olkapää alkaa onneksi olemaan hyvä. Olen saanut treenattua taas normaalisti. Kohta aletaan keventämään punttia ja hakemaan tehoja heittoihin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 11-vuotias murskasi ME:n – jätti jopa isänsä taakseen puolimaratonilla
- Legendaarisella valmentajalla todettiin harvinainen sairaus – “Käteni alkoivat vapista”
- Suomalainen moukaritykki jyräsi USA:ssa – 70 metrin raja aivan nurkilla
- ”Kuulostaa hyväksikäytöltä” – entiset huiput tyrmistyivät kuullessaan tarinan
- F1-tähti imitoi Kimi Räikköstä koomisella tavalla
- Näin paljon Harri Heliövaara tienasi voitostaan Madridissa
- Yle: Hurrikaani jyräsi mestariksi – näin syntyi voittamisen kulttuuri
- Norjan hiihtoliitolta iso ratkaisu – Kläbon kohtalo selvisi
- Turvatoimet pettivät – nyrkkeilyilta muuttui täydeksi sekasorroksi
- Johannes Kläbo teki kovan liikkeen – uusi yhteistyö avaa rahahanat
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Turvatoimet pettivät – nyrkkeilyilta muuttui täydeksi sekasorroksi
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Romahdus Lappeenrannassa – SaiPa vetäytyy liigasta
- Johannes Kläbo teki kovan liikkeen – uusi yhteistyö avaa rahahanat
- Kisakentiltä suoraan studioon – Minja Korhosen uusi aluevaltaus
- Wilma Heltelän kilpasisko kilpailukieltoon dopingrikkomuksesta
- Ottelun loppu sai ruman käänteen – NHL-kaukalossa nähtiin sekopäinen temppu
- Tragedioiden läpi taistellut sankari on poissa – moottoriurheilulegenda on menehtynyt
- Olympiavoittaja teki radikaalin päätöksen – tylyttää somekulttuuria