Perttu Hyvärinen palasi lähtöviivalle – asiantuntija lausui nopeasti brutaalin totuuden
Hiihtokausi alkoi viikonloppuna Suomen Cupin kisoilla. Maajoukkuehiihtäjä Perttu Hyvärinen oli yksi huomion kohteena olleista urheilijoista.
Viestissä Puijon Hiihtoseuran avausosuuden hoitanut Hyvärinen lähti vauhdilla liikkeelle. Hän taipui kuitenkin lopulta Jämin Jänteen Lauri Lepistölle.
Hyvärisen tilannetta seurattiin tarkkaan myös Viaplayn selostuskopissa. Sami Jauhojärvi veti nopeasti johtopäätöksiään.
– Kun katsoo Perttu Hyvärisen kehonkieltä, niin alkaa pikkusen jo välillä kippailemaan tuo vartalo niin kuin silloin kun on ahtaalla tosissaan. Se olisi kyllä aika yllättävää, jos Hyväriselle tämä Lepistön vauhti nyt tekisi tässä vaiheessa jo tiukkaa, hämmästeli Musti.
Hyvärinen taipui lopulta noin kuusi sekuntia Lepistölle.
– Tämä on ensimmäinen kisa nyt Pertulle ja ensimmäisen kisan rasitus. Kyllä se näkyy, selvitti selostaja Jussi Eskola.
Jauhojärveltä riitti myös ymmärrystä. Hän myönsi kuitenkin pettyneensä Hyväriseen.
– Plus, että siinä on vielä harjoituskuormaa ja taustana todella pitkä kilpailutauko. Enemmän odotin Hyväriseltä kuin mitä nyt pystyy esittämään, mutta kuitenkin pelissä mukana. Tässä on vielä noin kolme viikkoa aikaa viritellä iskukykyä. Sitten kohti maailmancup-kauden avausta, arvioi Jauhojärvi.
– Se on neljä viikon kuluttua ja kolme viikon kuluttua seuraavat Suomen Cupin kisat, tarkensi Eskola.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Näin Iivo Niskasen ja hänen Kerttu-siskonsa suhde muuttui
- Venäjän hiihtotähden tilanteessa ikävä käänne – poliisitutkinta käynnissä
- Somepäivitykset paljastivat – Saga Vannisen elämään tuli uusi ihminen
- Suru-uutinen: Suomalainen urheilulegenda on kuollut – ”Äärimmäisen raskasta todeta”
- Naisten hiihtomaajoukkueessa valtava muutos – Jasmi Joensuu puhui suunsa puhtaaksi
- Tiesitkö tätä? Melkoinen shokkinimi ehdolla Speden Spelien uudeksi juontajaksi
- Yksi on poissa: Hiihdon maailmantähti teki katoamistempun
- Krista Pärmäkoski paljasti IS:lle ikävän totuuden
- Muistatko Marion Jonesin? Karu päivitys pikajuoksulegendan nykytilasta
- Raju väite: Jelena Välbeä odottaa synkkä kohtalo Venäjällä
- Ura päättyy? – Yle: 26-vuotias suomalainen hiihtosensaatio virittelee uutispommia
- Naisten hiihtomaajoukkueessa valtava muutos – Jasmi Joensuu puhui suunsa puhtaaksi
- Muistatko Marion Jonesin? Karu päivitys pikajuoksulegendan nykytilasta
- Raju väite: Jelena Välbeä odottaa synkkä kohtalo Venäjällä
- Se oli siinä: Suomalainen keihäsässä lopettaa uransa – ”On aika sanoa ääneen”
- IS: Hiihtotähdet tulivat Antti Tuiskun vieraaksi – ikävä totuus valkeni nopeasti
- Kerttu Niskanen ei saapunut lähtöviivalle – nyt selvisi totuus naisen tilanteesta
- Krista Pärmäkoski paljasti IS:lle ikävän totuuden
- Ristomatti Hakola nöyrtyi – pöydälle lyötiin suora kysymys
- Tiesitkö tätä? Melkoinen shokkinimi ehdolla Speden Spelien uudeksi juontajaksi