Reetta Hurske myönsi nyt koko ”surumielisen totuuden”
Suomalaisen pika-aiturin Reetta Hurske on laittanut vuottaan pakettiin. Hurskeen kauteen mahtui monenlaista.
Terveysmurheet ja vammat aiheuttivat omat ongelmansa Hurskeelle. Hän ei peitellyt asiaa.
– Tammikuussa reenattiin ja kuntoutettiin joulukuussa revennyttä jalkaa. Kuun lopussa päästiin kisailemaan, mikä oli ihanaa! Helmikuussa repeämä uusiutui ja palattiin kuntoutuksen pariin. Kaikki oli enempi tai vähempi ikävää.
– Maaliskuussa kisattiin EM-hallit ja vaikeista lähtökohdista sijoituin viidenneksi. Juhlin myös omia ”Melkein kolkyt” -syntymäpäiviä ja vitsit noi oli hyvät pirskeet! Huhtikuussa lähdin kuukaudeksi leirille tuttuun ja turvalliseen paikkaan Teneriffalle. Lisäksi sain kuulla, että meille on syntynyt koiran pentu!
– Toukokuussa leiriltä palatessa takareisi kipeytyi niin, että se vaivasi tekemistä koko kesän fyysisesti ja ennen kaikkea henkisesti. Täytin myös 30! Kesäkuun isoimmat asiat olivat, että Mimmi muutti meille ja musta tuli kummitäti. Kisailin myös. Heinäkuussa kisailin lisää ja pääsin osaksi mun hyvän ystävän häitä!
Hurske ei peitellyt sitä, että kausi päättyi lässähdykseen.
– Elokuussa oli kahdet ihanat häät. Muuten elämä oli tasaista ja urheilun suhteen olin aika surumielinen. Syyskuussa palasin harjoittelun pariin ja tein syksyjuttuja.
– Lokakuussa käytiin Mimmin kanssa pentueskarissa ja ulkoiltiin paljon eri paikoissa. Koirapuistot tulivat myös tutuiks. Marraskuussa elettiin tasaista arkea. Harjotuksissa kaikki sujui nousujohteisesti ja muutenkin meni mallikkaasti Joulukuussa reenailtiin ja valmistauduttiin jouluun. Itsellä ollut vähän alavireinen fiilis. Odotan, että tämä vuosi on ohi ja uusi vuosi alkaa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ruotsin hiihtotähti joutui ambulanssilla sairaalaan – paha kaatuminen keskeytti harjoituksen
- Wilma Heltelä löysi huippuvireen Ateenassa – tulostauluun kauden kovin noteeraus
- Maailmanennätys rikki Suomessa – Tuomas Hautalan suoritus hämmästyttää
- Maailmanennätys uusiksi – Emma Hunt kirjoitti historian uusiksi
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Tour de France 2026: TV, aikataulu, etapit, reitti
- Motonet GP Joensuu 8.7.2026: Aikataulu, tv, osallistujat
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Ristomatti Hakola pyysi apua kesken taloprojektin – Krista Pärmäkoski reagoi heti
- Wilma Heltelä löysi huippuvireen Ateenassa – tulostauluun kauden kovin noteeraus
- Suomen kuulakentillä jysähti: Miika Lahtonen teki tempun, jota ei ole nähty vuosiin
- Krista Pärmäkosken valmennustiimi kasvoi – suomalaislupaus julkisti toisen valmetajansa
- Timanttiliigassa jysähti heti – olympiavoittaja moukaroi kauden kärkituloksen
- 85-vuotias suomalaiskonkari teki uskomattoman tempun – murskasi Suomen ennätyksen yli seitsemällä metrillä
- SE-nainen jäi kauas parhaastaan – Saara Keskitalo ihmetteli täysin yllättävää ongelmaa
- Maailmanennätys rikki Suomessa – Tuomas Hautalan suoritus hämmästyttää
- Maailmanennätys uusiksi – Emma Hunt kirjoitti historian uusiksi
- Suomalainen yleisurheilupari julkaisi hempeän kuvan – sulatti seuraajien sydämmet