Suomalaiselta yleisurheilijalta raju tilitys – kiekkoilijarakkaalta hempeät sanat
Suomalainen seitsenottelija Vilma Itälinna teki tällä kaudella vahvan paluun. Hän tuli kilpakentille vaikean loukkaantumisen jälkeen.
Itälinnan viimeisiin vuosiin on mahtunut isoja ratkaisuja. Nainen on avautunut nyt aiheesta Instagram-päivityksessään.
– Kaks viimesintä vuotta oli aika erilaisia keskenään. Ensin harjoteltiin kävelemistä ja juoksemista. Sitten 2025 kamppailtiin kilpailutilanteiden tuomasta stressistä & muista haasteista. Ne oli kaks vuotta, joissa kysyin itseltäni monta kertaa, et jaksankohan vielä? Kun kroppa petti, mieli väsyi ja vaihtoehdot tuntu välillä olemattomilta tai puuduttavilta. Ainakin siltä, et vois sitä jotain muutakin tehä.
– Kun olin hallilla yksin tuona 2024 vuoden keväällä ja kesällä, tekemässä kuntouttavia reenejä, hiljaisuus tuntu painavammalta kuin ykskään harjotus. Oma päätös muuttamisesta Ruotsiin noin vuosi sitten, sai pääkopan aika hiljaiseks. Hirveesti muutoksia pienen ajan sisään ja samalla pyörremyrksy pyöri pään sisällä. Sieltä päästiin eteenpäi! Ei vielä sinne, missä mä haluan olla, mutta isoja askeleita siihen suuntaan. Etenkin henkisesti. Ja myös löytäny omia ihmisiä ympärille, joiden tiedän tukevan mua, missä vaan & milloin vaan.
– Nää vajaa kaksi vuotta ei rikkonu mua sittenkään. Ne rakensi sen version musta, joka oon nyt. Ne rakensi osan mua & mun tarinaa. Tää on yks luku siinä tarinassa, mut nyt on aika siirtyä seuraavaan, paalutti Itälinna.
Itälinnalle tuli paljon tsemppiviestejä. Jokereissa pelaava kiekkoilijarakas Samuel Salonen löytyi myös kommenttiosiosta.
– Olet paras, viestitti Salonen.
LUE MYÖS
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Hiihdon Suomen Cup 2026-2027: Ohjelma, TV, Tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Martina Aitolehti julkaisi hempeitä lomakuvia nyrkkeilijärakkaan kanssa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Rukan maailmancup 2026: Ohjelma, TV-lähetykset, Suomen joukkue ja tulokset
- IL: Wilma Heltelä vakavoitui Venäjä-kohusta – ”En rehellisesti tiedä”
- Karu kuva Leviltä herättää keskustelua – hiihtovaikuttaja latasi suorat sanat
- Minja Korhonen esitteli uuden autonsa – tästä yksityiskohdasta hän innostui
- Hiihdon olympiavoittaja ihastui Suomessa näkemäänsä – jakoi upean videon
- Oliver Lindelliltä huima nousu Abu Dhabissa
- Topi Parviainen latasi kovan väitteen – Seppo Rädyn ennästys uhattuna
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- IL: Kultamitalisti Silja Kososelta huolestuttava tieto – edessä lisätutkimuksia
- Alisa Vainiolta synkkä ilmoitus – suunnitelmat uusiksi!
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman