Lotta Harala myöntää suoraan – nyt kaikki on toisin
Suomen pika-aitojen ennätysnainen Lotta Harala on tehnyt ison muutoksen ajatteluunsa ja samalla koko urheiluvuoteensa.
34-vuotias Harala kertoo Suomen Urheiluliiton tiedotteessa, että hän on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan lähtenyt rakentamaan kautta ilman jatkuvaa painetta huipputuloksista.
– Kun olen todella tavoitteellinen, sitä on hakenut omaa potentiaalia koko ajan. Siinä on mennyt paljon aikaa stressaamiseen, tuloskeskeisyyteen, suorituskeskeisyyteen ja riittämättömyyden tunteeseen läpi uran – aina tähän vuoteen asti, Harala sanoo SUL:n tiedotteessa.
Portugalissa parhaillaan leireilevä suomalaisaituri kertoo, ettei ole vielä tässä vaiheessa kautta yhtä terävässä kunnossa kuin normaalisti. Syynä on tietoinen ratkaisu.
– En ole ihan niin valmiissa kunnossa kuin yleensä tässä vaiheessa kautta. Olen harjoitellut vielä kovaa ja tehnyt voimaa aikaa kovaa, joten kunto ei ole vielä herkimmillään.
Harala ei kuitenkaan ole huolissaan tilanteesta. Hän on jo alittanut Birminghamin EM-kisoihin vaadittavan tulosrajan, mikä on tuonut harjoitteluun kaivattua rauhaa.
Kesän alkukisoissa suomalaisyleisö ei välttämättä vielä näe kaikkein kovinta Haralaa.
– Toukokuun ja kesäkuun alun kisoissa ei ole vielä tarkoitus juosta ennätyksiä.
Katse on tiukasti elokuussa käytävissä Birminghamin EM-kisoissa, joissa Harala aikoo olla parhaassa iskussaan.
– Euroopassa on äärimmäisen kova taso, ja mitalit menevät kovilla ajoilla, mutta ennätystä lähden tavoittelemaan ehdottomasti.
Harala juoksi viime kesänä 100 metrin aitojen Suomen ennätyksen 12,65. Nyt hän hakee uralleen uudenlaista tasapainoa
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Kalevan kisat menettivät taas yhden tähden – ”En olisi halunnut jakaa tällaista päivitystä”
- Kansainvälinen ampumahiihtopomo sai murskaavan tuomion – 10 vuoden toimintakielto
- Krista Tervo vetäytyy Kalevan kisoista – syy paljastui
- TV tänään: näin löydät kaikki urheilulähetykset helposti
- Olympiavoittajan elämä mullistui – ”Perheeseemme saapui uusi suuri rakkaus”
- Yleisurheilun uusi ME-mies löi nyrkin pöytään: ”On surkeaa”
- Reetta Hurske rikkoi hiljaisuuden – kertoo nyt rankasta kamppailustaan
- Kalevan kisat menettivät taas yhden tähden – ”En olisi halunnut jakaa tällaista päivitystä”
- Olympiavoittajan elämä mullistui – ”Perheeseemme saapui uusi suuri rakkaus”
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- Reetta Hurske rikkoi hiljaisuuden – kertoo nyt rankasta kamppailustaan
- Krista Tervo vetäytyy Kalevan kisoista – syy paljastui
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Pahin mahdollinen ajoitus: Nooralotta Neziri sai ikävän takaiskun juuri ennen Kalevan kisoja
- Kansainvälinen ampumahiihtopomo sai murskaavan tuomion – 10 vuoden toimintakielto
- ME-miehen loukkaantumisesta tuore tieto – nyt tuli ratkaiseva käänne
- Suuri järkytys: kaksinkertainen olympiavoittaja kuoli vain 50-vuotiaana