Kansainvälinen ampumahiihtopomo sai murskaavan tuomion – 10 vuoden toimintakielto
Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) mukaan moldovalainen ampumahiihtovaikuttaja Petru Bria on asetettu kymmenen vuoden toimintakieltoon. Lopullinen ratkaisu tuli urheilun kansainväliseltä vetoomustuomioistuimelta (CAS), joka vahvisti tapaukseen liittyvän rangaistuksen.
61-vuotias Bria ei saa osallistua kilpailuihin, tapahtumiin eikä mihinkään tehtäviin, jotka kuuluvat IBU:n tai sen jäsenliittojen alaisuuteen. Käytännössä päätös sulkee hänet kokonaan ampumahiihdon kansainvälisestä toiminnasta vuosikymmeneksi.
IBU:n tiedotteen mukaan CAS katsoi Brian syyllistyneen urheilussa toimivien henkilöiden fyysisen ja henkisen terveyden vaarantamiseen. Lisäksi hänen todettiin salanneen tietoja IBU:n eettisyys- ja integriteettikomitealta.
Liiton mukaan Bria aiheutti toiminnallaan myös merkittävää haittaa ampumahiihdon maineelle.
– Rangaistus kuvastaa rikkomusten vakavuutta, luottamuksellisessa johtotehtävässä toimivan henkilön vastuuta sekä tarvetta suojella lajin mainetta, turvallisuutta ja integriteettiä, IBU perustelee tiedotteessaan.
Bria työskenteli vuosien ajan useissa tehtävissä Moldovan ampumahiihtoliitossa ja toimi ennen toimintakieltoaan liiton pääsihteerinä. Hän kuului maan keskeisiin ampumahiihtovaikuttajiin.
Moldova oli mukana myös viime talven olympialaisissa viiden urheilijan joukkueella. Ampumahiihdossa maata edustivat Pavel Magazeev, Maksim Makarov ja Alina Stremous.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Kalevan kisat menettivät taas yhden tähden – ”En olisi halunnut jakaa tällaista päivitystä”
- Kansainvälinen ampumahiihtopomo sai murskaavan tuomion – 10 vuoden toimintakielto
- Krista Tervo vetäytyy Kalevan kisoista – syy paljastui
- TV tänään: näin löydät kaikki urheilulähetykset helposti
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Jättipettymys Kalevan kisoissa – odotettu superkisa romahti viime hetkellä
- Suuri suru: entinen mäkihyppyvalmentaja on kuollut
- Kalevan kisat menettivät taas yhden tähden – ”En olisi halunnut jakaa tällaista päivitystä”
- SM-finaali sai uskomattoman käänteen – Saara Keskitalo nousi draaman jälkeen
- Huippunimiä tulessa! Kalevan kisat tänään: Ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
- Olympiavoittajan elämä mullistui – ”Perheeseemme saapui uusi suuri rakkaus”
- Krista Tervo vetäytyy Kalevan kisoista – syy paljastui
- ME-miehen loukkaantumisesta tuore tieto – nyt tuli ratkaiseva käänne
- Kansainvälinen ampumahiihtopomo sai murskaavan tuomion – 10 vuoden toimintakielto