IS: Robin Räikkösestä, 11, kuullaan pian isoja uutisia?
Kimi Räikkösen 11-vuotias esikoinen Robin ”Ace” Räikkönen saattaa ottaa merkittävän askeleen urallaan vielä vuoden 2026 aikana.
Perheen pitkäaikainen ystävä ja Robinin kummisetä Gino Rosato vihjasi Zandvoortin F1-varikolla Ilta-Sanomille, että nuorukaisen tulevaisuudesta saatetaan kuulla isoja uutisia lähitulevaisuudessa.
Italiassa kartingissa menestystä niittäneen nuorukaisten uran seuraavia siirtoja punnitaan parhaillaan tarkasti.
Rosaton mukaan vaihtoehtoja kuljettaja-akatemiaan liittymisestä kartoitetaan aktiivisesti, vaikka hän ei suostunutkaan vahvistamaan, onko kyseessä esimerkiksi Ferrarin maineikas nuorten kuljettajien ohjelma.
– Totta kai. Ne ovat asioita, joita työstämme. Arvioimme vaihtoehtoja tällä hetkellä, Rosato kertoi IS:lle.
Vaikka kummisetä ei peittele innostustaan ja myöntää näkevänsä kummipoikansa jo kilpa-autossa, hän korostaa Kimi ja Minttu Räikkösen suhtautuvan asiaan huomattavasti maltillisemmin ja jalat maassa.
– Kimi ja Minttu ovat tässä hyvin tasapainoisia. Kimi on erittäin realistinen. Hänestä ei tule sellaista hullua vanhempaa, joka sanoo, että minun poikani on seuraava Senna, Rosato kertoi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kokaiinia käyttänyt tennistähti sai luvan palata pelikentille – selitys meni läpi
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Alppihiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Lauri Vuorinen avautuu harjoittelustaan: ”Olen aina ollut ongelmissa harjoituskaudella”
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa
- Norjan yleisurheilutähti boikotoi Timanttiliigan finaalia