Suomen yhdistetyn maajoukkueesta tuttu Wille Karhumaa on tehnyt yllättävän aluevaltauksen. Urheilija on debytoinut musiikkiartistina ja esiintyy uudella kappaleella nimellä Willenium.

Karhumaa on mukana Poltettui Siltoi -kappaleessa, jonka hän on tehnyt yhteistyössä Juho Roinisen kanssa. Roininen tunnetaan artistinimellä Roizke.

Kappale julkaistiin perjantaina 16. lokakuuta kello 00.00, ja se on kuunneltavissa ainakin Spotifyssa.

Musiikkiprojektin taustalla on kuitenkin huomattavasti pidempi historia kuin tuore julkaisupäivä antaa ymmärtää.

Roininen kertoi Instagramissa, että kappaleen pohjana oleva teksti syntyi jo yli kaksi vuotta sitten. Tuolloin se jäi hänen puhelimensa muistiinpanoihin, koska hän ei julkaissut musiikkia aktiivisesti.

Idea heräsi uudelleen eloon loppukeväällä Tampereella, kun Roininen oli nauhoittamassa tulevaa albumiaan.

Samassa yhteydessä vanhaa tekstiä alettiin työstää kappaleeksi. Karhumaan osuus teki Roiniseen välittömästi vaikutuksen.

Julkaisuun tästä.

LUE MYÖS: