Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
Jääkiekon MM-kisojen ympärillä kuohuu Venäjän mahdollisen paluun vuoksi. Suomen jääkiekkoliiton entinen puheenjohtaja ja Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF entinen varapuheenjohtaja Kalervo Kummola uskoo kuitenkin, että Venäjän osallistuminen pystytään vielä estämään.
Kummola kertoi näkemyksistään maanantaina Yle Radio Suomessa. Hän ei kannata Suomen yksipuolista MM-boikottia, vaan vaatii kansainväliseltä jääkiekkoyhteisöltä yhteisiä ratkaisuja.
– Yhden tai kahden maan boikotti on kaikkein huonoin vaihtoehto, koska ne eivät ole koskaan johtaneet mihinkään. Nyt tarvitaan yhteisrintamaa, Kummola sanoo.
Tilanne kärjistyi perjantaina, kun urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS päätti, että Venäjä voi osallistua jo ensi vuonna jääkiekon MM-turnauksiin.
Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen on puolestaan ilmoittanut Suomen aikovan osallistua MM-kisoihin.
Kummola odottaa nyt kansallisten jääkiekkoliittojen kannanottoja. Hän uskoo, että tarvittaessa myös poliittiset päättäjät puuttuvat tilanteeseen.
– Toivon, että sieltä tulisi kovia päätöksiä. Jos ei, poliittiset tahot todennäköisesti päättävät asiasta. Uskon, että EU löytyy yhtenäinen linja siihen, ettei Venäjää hyväksytä kisoihin niin kauan, kun sota on päällä, Kummola sanoo.
Venäjän mahdollinen osallistuminen aiheuttaa ongelmia myös kisaisännälle Saksalle.
Saksan jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Frank H. Lutz on kertonut maan harkitsevan MM-kisojen järjestämisestä luopumista. Syynä ovat turvallisuuskustannukset, jotka nousisivat hänen mukaansa liian suuriksi Venäjän osallistuessa.
Kummola ei kuitenkaan usko, että turnauksen peruuttaminen olisi tarpeen.
– Nyt on vain yhdestä maasta kysymys. Uskon, että siihen löytyy joku muu ratkaisu, ja kisat pelataan Saksassa alkuperäisen aikataulun mukaan.
Erityisen vakava seuraus Venäjän paluulla olisi Ukrainalle.
Nykyisen rankingsijoituksen perusteella Venäjä syrjäyttäisi MM-turnauksesta juuri Ukrainan, jolla on osallistujamaista heikoin sijoitus.
Kummola pitää tällaista lopputulosta mahdottomana hyväksyä. Hän kertoo keskustelleensa tilanteesta muun muassa IIHF johdon kanssa.
– Siitä olen täysin varma, että Ukrainaa ei voida pudottaa kisoista, Kummola kertoo.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton hallitus kokoontuu käsittelemään asiaa maanantaina iltapäivällä.
Kummolan mukaan yksi mahdollinen ratkaisu olisi, ettei IIHF noudattaisi CAS päätöstä tässä vaiheessa. Asian jatkokäsittely voitaisiin siirtää ensi kesään.
– Venäjä pidettäisiin ulkona tämän talven, ja siinä tietysti samalla toivotaan, että sota loppuisi siihen mennessä.
- Mari Eder teki komean paluun kilpakentille – heti palkintopallille
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Vuokatin Suomen Cup 2026: Tulokset ja uutiset
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa