Painonnosto

Painonnoston MM-kilpailuissa nähtiin ensimmäinen suomalaissuoritus – ”Jaloissa ei ollut yhtään mitään millä tehdä töitä”

Turun Atleettiklubin Saara Leskinen esiintyi ensimmäisenä suomalaisena painonnoston MM-kilpailuiden neljäntenä päivänä Thaimaan Pattayalla. Leskinen nosti ensimmäistä kertaa 59-kiloisten sarjassa. Tempauksen alkupaino 86 kiloa nousi hyvin toisella yrityksellä,...

Nyt saa riittää! Seitsemän dopingkäryä oli liikaa – kokonainen maa suljettiin juuri alkaneista MM-kilpailuista

Eilen alkaneissa painonnoston MM-kilpailuissa ei nähdä Egyptin edustajia. Kansainvälinen painonnostoliitto IWF tiedottaa, että maalle on lätkäisty kahden vuoden kilpailukielto aiempien dopingrikkomuksien vuoksi. Peräti seitsemän egyptiläistä antoi vuonna 2016...

Onko tämä enää uutinen? Jälleen hurja määrä venäläisiä jäänyt kiinni kielletyistä aineista – Mukana...

Seitsemän venäläistä nostajaa on kärynnyt dopingin käytöstä, tiedotti kansainvälinen painonnostoliitto IWF. Tällä viikolla kärähtäneiksi kerrottujen venäläisten painonnostajien määrän nousi jo kahteentoista. Joukossa ovat maailmanmestarit Ruslan Albegov ja Tima Turjeva....

Painonnoston EM-kilpailuiden päätöspäivä oli suomalaisten näytöstä – Kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia!

Kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia oli suomalaisnostajien mitalisaalis keskiviikkona Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä päättyneissä painonnoston masters Euroopan mestaruuskilpailuissa. Kisojen päätöspäivä käynnistyi kirkkaankultaisissa merkeissä. Miia Immonen voitti...

Hienot suoritukset jatkuivat! Suomalaisnostajat liekeissä EM-kilpailuissa – Kaksi kultaa, neljä hopeaa ja yksi pronssi...

Kaksi kultaa, neljä hopeaa ja yksi pronssi oli suomalaisnostajien saalis tiistaina Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä jatkuneissa painonnoston masters EM-kilpailuissa. Mitalisampo alkoi jauhaa heti aamuryhmässä, jossa rautaa...

Suomalaisnostajien mitalisaalis jälleen upeaa luettavaa: Kaksi kultaa, seitsemän hopeaa ja kolme pronssia – Viisi...

Kaksi kultaa, seitsemän hopeaa ja kolme pronssia oli suomalaisnostajien mitalisaalis maanantaina Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä jatkuneissa painonnoston masters EM-kilpailuissa. Mitalien makuun päästiin heti aamulla 45-vuotiaiden miesten...

Maamme-laulu tuli tutuksi: Suomalaisnostajat saalistivat kuusi kultaa EM-kilpailuissa!

Suomalaisnostajat saalistivat kuusi kultaa, kuusi hopeaa ja yhden pronssin Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä jatkuneissa painonnoston masters EM-kilpailuissa. Ensimmäisenä lavalle asteli Keijo Rättyä 50-vuotiaiden sarjassa 102 kiloa....

Todellinen voimapesä! Lindsay Lohaniin yhdistetty jättimäinen Korean Hulk mykistää salituloksillaan – Nostelee myös leikiten...

Etelä-Korean mestaruuden penkkipunnerruksessa voittanut Je-yong Ha on tunnettu somepersoona kotimaassaan. Miljonäärimies viettää aikaa julkkisten kanssa ja lentää privaattilentokoneella. Hänen on muun muassa kerrottu seurustelleen näyttelijä Lindsay Lohanin kanssa. Miehen...

Upeat esitykset jatkuivat painonnoston EM-lavalla – Suomeen peräti kymmenen mitalia lisää!

Kymmenen mitalin perjantai masters EM-lavalla Rovaniemellä Kaksi kultaa, kolme hopeaa ja viisi pronssia oli suomalaisnostajien saalis painonnoston masters EM-kilpailujen kolmantena päivänä perjantaina Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä....

Suomea olympialaisissa edustanut Tapio Kinnunen mestaroi uuden maailmanennätyksen!

Painonnoston masters Euroopan mestaruuskilpailut jatkuivat suomalaisittain iloisella mitalinkilinällä torstaina Lapin urheiluopistolla, Rovaniemellä. Toisen kilpailupäivän saalis oli kolme kultaa, viisi hopeaa ja kaksi pronssia. Maamme-laulu...