Andreas Rönnberg käsipallomaajoukkueesta: ”Meiltä puuttuu vasenkätinen oikea pakki”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen käsipallomaajoukkueen kantaviin voimiin kuuluva Andreas Rönnberg ei ole harmissaan, vaikka Suomi hävisi EM-karsintaotteluissa Saksalle ja Espanjalle. Rönnberg tietää vastustajien kovuuden ja oli tyytyväinen Suomen esityksiin tappioista huolimatta.
– Saksa ja Espanja olivat tosi kovat vastukset. Pelasimme hyvin heitä vastaan ja Espanja-peli varsinkin oli todella hyvä. Se oli tasaista peliä puoliväliin asti. Pärjäsimme ihan hyvin heitä vastaan ja on kivempi pelata tällaisia kovia maita vastaan, kuin esimerkiksi jotain Luxemburgia, Rönnberg toteaa SuomiUrheilu-sivustolle.
Rönnberg tietää, mikä on Suomen heikkous ja missä Suomi on isoja maita jäljessä.
– Meiltä puuttuu vasenkätinen oikea pakki. Toivottavasti siihen paikalle nousee joku sellainen pian.
– Isojen maiden pelaajat ovat fyysisempiä kuin me. He ovat isoja ja heillä on varaa valita enemmän pelaajiaan. He tekevät kaikki pienetkin asiat vähän paremmin, Rönnberg arvioi.
Ikäväksi nimenomaan Espanja-ottelun teki Rönnbergille se, että hän loukkasi kätensä ja joutuu olemaan sivussa kentiltä pitkälle kevääseen.
Jesse Happonen
LUE MYÖS:
- Entinen sprinttitykki Ylen riveihin – Katri Lylynperältä veikeä viesti kilpakumppaneille
- Frida Karlsson voitti kaksi olympiakultaa – sitten iski vaikeat ajat
- Suomen nopein mies katosi kilparadoilta – viimeisestä startista yli vuosi
- Tuomas Heikkilä teki ison linjauksen – kaikki paukut nyt yhteen tavoitteeseen
- Suomalaiskaksikko säikäytti Euroopan mestarit – jättiyllätys oli jo käsissä
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Venäjän olympiavoittaja raivostui MM-kisojen päätöksestä – ”Pellejä!”
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Riemu repesi Suomen leirillä – odotettu paluu sai maajoukkuekaverin innostumaan
- Alisa Vainion tontille tulee hiihtokuningatar – ”Elämäni parhaassa juoksukunnossa”
- Maailmanmestari Enni Virjonen vaihtoi vapaalle – tällaista elämä on urheilun ulkopuolella
- Lotta Haralan arki helpottui: ”Tuntui h*lvetin hyvältä”
- Emma Tainiolta rankka paljastus arjestaan
- Patrik Laine: osoite vaihtuu jälleen!
- Therese Johaug palaa jälleen kisaradalle – vastaan asettuu Norjan ennätysnainen
- Suomalaisaituri teki suuren elämänmuutoksen – ”Tuntuu ekaa kertaa tosi oikeelta”
- Ristomatti Hakola paljasti Ylelle – sai käänteentekevän puhelun
- Tuomas Heikkilä teki ison linjauksen – kaikki paukut nyt yhteen tavoitteeseen