Suomalaisella muodostelmaluistelulla juhlavuosi – mutta mitä päättää KOK?
Kuva: Getty Images
Muodostelmaluistelijat aloittavat tulevana viikonloppuna kilpailukautensa, joka saattaa olla historiallinen.
Kansainvälinen olympiakomitea päättää huhtikuussa, kelpuuttaako se muodostelmaluistelun olympialajiksi vuonna 2018.
Suomalaisten hallitessa lajin MM-kisoja niin juniori- kuin senioritasolla olisi positiivinen päätös merkittävä paitsi muodostelmaluistelulle myös koko suomalaiselle urheilulle.
Hallitseva maailmanmestarijoukkue Marigold IceUnity ja sen kovat kotimaiset kilpakumppanit Rockettes, Team Unique ja Revolutions aloittavat kaikesta huolimatta kautensa kuten aina ennenkin, eli marraskuisella SM-valintakilpailulla.
Seniorisarjan vähäisen joukkuemäärän (4) vuoksi kilpailulla ei ole varsinaista merkitystä SM-kilpailuun pääsyn kannalta, mutta kiinnityksiä kevään MM-edustuksiin on sen sijaan jo jaossa.
Marigoldin MM-kulta ja Rockettesin pronssi varmistivat Suomelle tällekin kaudelle kaksi paikkaa huhtikuisiin MM-kilpailuihin Kanadan Hamiltoniin. Toinen SM-valintakilpailu sekä helmi-maaliskuun vaihteessa käytävä SM-kilpailu sinetöivät lopullisesti seniorisarjan MM-lähtijät.
Vuodesta 2000 järjestetyissä lajin aikuisten MM-kilpailuissa Suomi on napannut yhteensä 19 mitalia, joista kultaisia on kahdeksan. Marigoldin (4 MM-kultaa) ohella maailmanmestareita ovat olleet kolmesti Rockettes ja kerran Team Unique.
Helsingin Jäähallissa luisteltavat valintakilpailut keräävät tulevana viikonloppuna yhteensä 33 joukkuetta, joissa kilpailee reilusti yli 500 luistelijaa.
Seniorijoukkueiden lisäksi SM-paikoista kilpailevat myös juniorit ja noviisit. Juniori- ja noviisijoukkueista maaliskuisiin SM-kilpailuihin selvittää tiensä ensimmäisestä valintakilpailusta 6 joukkuetta per sarja, toisesta valintakilpailusta saman verran.
Myös juniorit aloittavat viikonloppuna kamppailun kahdesta MM-kisapaikasta. Suomalaisilla on puolustettavanaan vuoden 2013 MM-kotikisoista kulta (Musketeers) ja hopea (Team Fintastic).
Olympiapäätöstä odotellessa Suomessaj uhlitaan lajin parissa joka tapauksessa. On nimittäin kulunut 30 vuotta siitä, kun jo edesmennyt Jane Erkko toi lajin Suomeen Yhdysvalloista.
Suurimmissa kotimaisissa muodostelmaluistelukilpailuissa järjestetään juhlanäyttely, jonne on kerätty muistoja, valokuvia ja pukuja vuosikymmenten varrelta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaara pääsi jälleen juhlimaan Wimbledonissa
- Pikajuoksutähti tykitti hurjan ajan Timanttiliigassa
- Ruotsalainen olympiamitalisti loukkaantui vaarallisesti harjoituksissa: ”Onneksi minulla oli kypärä”
- Minja Korhonen kommentoi Ylelle kohupäätöstä yhdistetyn tulevaisuudesta
- Mustafe Muusen kilpailu päättyi yllättäen – näin Dublinissa kävi
- Kohu venäläisurheilijoista paisuu – nyt Armand Duplantis avasi sanaisen arkkunsa
- Ruotsi sai uuden supertähden – hurja loikkavire juuri ennen EM-kisoja
- Motonet GP Tampere 12.7.2026: TV, aikataulu, lajit, osallistujat
- Sara Lappalainen tekee sensaatiopaluun – paljasti erikoisen ”ihmiskokeensa”
- Takaisku Ruotsin supertähdelle – joutui muuttamaan koko kesäharjoittelunsa
- Kohu venäläisurheilijoista paisuu – nyt Armand Duplantis avasi sanaisen arkkunsa
- Ruotsi sai uuden supertähden – hurja loikkavire juuri ennen EM-kisoja
- Minja Korhonen kommentoi Ylelle kohupäätöstä yhdistetyn tulevaisuudesta
- Pikajuoksutähti tykitti hurjan ajan Timanttiliigassa
- Ruotsalainen olympiamitalisti loukkaantui vaarallisesti harjoituksissa: ”Onneksi minulla oli kypärä”
- Mustafe Muusen kilpailu päättyi yllättäen – näin Dublinissa kävi
- Pettynyt Saara Keskitalo avautui vaikeasta illasta – yksi asia pyörii nyt mielessä
- Nora Lindahl juoksi elämänsä kilpailun – Ruotsissa voidaan olla kateellisia
- Sara Lappalainen tekee sensaatiopaluun – paljasti erikoisen ”ihmiskokeensa”
- Pikajuoksun superlupaukselle murskauutinen – MM-haaveet romahtivat