Jim Härtull taas pisteille Sapporon yhdistetyn maailmancupissa
Kuva: Juha Tamminen
Jim Härtull on sijoittunut 28:ksi Sapporossa käydyssä yhdistetyn maailmancupin osakilpailussa. Sijoitus on nuorelle urheilijalle toinen peräkkäinen maailmancupin pistesija. Urheilija itse piti suoritustaan varsin kaksijakoisena. Ilkka Herola ei pystynyt osallistumaan lauantain kilpailuun sairastelujen vuoksi.
– Mäessä hyppy ei kulkenut ihan sillä tavalla kuin olisi ollut rahkeita. Hyppykeli oli tänään hyvä, joten sitä kautta turvallisesti sai vetää, mutta ei nyt lähtenyt ihan niin kuin olisi voinut toivoa. Hiihto-osuus olikin sitten selvästi jo parempi, ja tuntuu vähän siltä, että kisa kisalta tekeminen aukeaa parempaan suuntaan, Härtull kommentoi kilpailun jälkeen.
– Seuraavaksi edessä on kilpailutauko omalta osaltani, sen käytän harjoittelemiseen ja on ohjelmassa hiihtokilpailukin. Ihan perusharjoittelua, rakennellaan kuntoa rauhassa kohti Falunia, Härtull jatkaa.
Päävalmentaja Petter Kukkosen näkemys päivän kilpailun kulusta on yhteneväinen.
– Ei ollut ihan parasta Jimiä, nyt ero eiliseen tuli mäessä. Hiihto kyllä sujui hyvin, ja siihen voi olla kyllä tyytyväinen, Kukkonen kommentoi.
Sapporon viikonvaihde on nyt takana, ja ensi viikonloppuna jatketaan Italian Val Di Fiemmessä. Sinne Suomi lähtee kolmen miehen joukkueella: Ilkka Herola, Matti Herola ja Jussi Salo.
– Tässä alkaa olla kilpailuruuhkaa, päällekkäisyyksiä ja esimerkiksi Jimin kohdalla se tilanne, että takana on nyt todella pitkä yhtäjaksoinen kilpailuputki. Ilkan osalta tietysti lähdetään hakemaan hyvää tulosta, kun tämä viikonloppu kaatui sairasteluihin. Matti Herola ja Jussi Salo ovat pärjänneet nyt lupauksia antavasti, ja tämä on heille sauma antaa näyttöjä Falunin-kaavailujakin ajatellen. Niissä varmasti ollaan viisaampia ensi viikonvaihteen jälkeen”
, vinkkaa päävalmentaja Kukkonen.
LUE MYÖS:
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas