Harri Olli jäi toiselta kierrokselta Vikersundissa – ”Ei oikein mitään tehtävissä”
Kuva: Getty Images
Harri Olli on sijoittunut 39:ksi Norjan Vikersundin lentomäessä hypätyssä maailmancupin osakilpailussa. Olli väläytteli karsinnassa 206,5 metrin leiskautuksella, jossa sijoituttiin karsinnassa kaikki hyppääjät mukaan luettuna sijalle 13. Varsinaisessa kilpailussa hyppääjälle tuli kuitenkin tekemätön paikka, kun tuuliolosuhde muuttui äkkiä takatuuleksi Ollin hyppyvuorolla. Hyppy tuli kumpuun 85 metrin kohdalla.
– Siinä ei oikein ollut mitään tehtävissä. Hypättiin vielä alhaisilla nopeuksilla, niin se oli käytännössä sitten siinä. Muuten Harrilta tänäänkin oikein hyvää tekemistä, ja kunto on ehdottomasti nousussa. Karsintakierroksen hyppy oli tosiaan jo erinomainen, yli 200 metriä ja teknisesti oikein onnistunut suoritus, kommentoi päävalmentaja Jani Klinga Mäkihypyn tiedotteessa.
Sebastian Klinga ja Sami Heiskanen jäivät sunnuntainakin karsintaan.
– Taso ei vaan riitä. Kun tullaan kansainväliseen huippukilpailemiseen, suoritustason täytyy olla erittäin varmaa luokkaa jos haluaa pärjätä. Pojilla ei nyt vaan riittänyt, ei siinä sen kummempaa, Jani Klinga analysoi.
Suomi julkistaa huomenna miesten mäkihyppyjoukkueen Falunin MM-kilpailuihin. Ensimmäinen miesten kilpailu hypätään MM-kisoissa perjantaina. Jani Klinga kertoo, että joukkueeksi on esitetty viiden hyppääjän kokoonpanoa.
– Esitys on tosiaan tehty. Yleisesti sen voisi sanoa, että mukaan on haettu urheilijoita, joiden nousukunnosta on nyt vahvoja merkkejä. Kotiin jäävää varamiestä emme joukkueeseen nimeä, Jani Klinga toteaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- MTV Urheilu: Urheilumaailmasta tuttu nimi rikostutkinnan kohteena
- Johannes Kläbo: yllätyskäänne!
- Kerttu Niskasen poissaolo ihmetyttää – mystinen päätös
- Suomen ampumahiihtonaisilta mahalasku – maalissa alkoi syyttely
- Suuri tragedia – 27-vuotias ampumahiihtäjä on kuollut
- Veronika Stepanova jatkaa provosointia – suoraa kuittailua ruotsalaisille
- ”Iso moka” – asiantuntija kritisoi Ruotsin toimintaa
- Ääni kellossa muuttui – Frida Karlsson teki paljastuksen tulevaisuudesta
- Jessie Diggins paljasti yllättävän asian Suomesta
- Jutta Leerdam myi käytettyä vaatetta – 195 000 euron farssi paljastui
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Sami Jauhojärvi avasi terveysongelmiaan VV- podcastissa – diagnoosi tuli myöhään
- Suvi Minkkinen: pettymys – yksi sana kertoi kaiken
- Norjalaisilla oma tapa – Kaisa Mäkäräinen yllättyi ruokakulttuurista
- IS: Iivo Niskanen sanoi pysäyttävät sanat – Wilma Murto murtui kyyneliin
- Arsi Ruuskasesta tuli surullinen tieto
- Aki Manninen paljasti IL:lle: näin paljon tienaa Immu-ottelusta!
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ruotsalainen konkarihiihtäjä päättää uransa – tunteikas viesti
- Suvi Minkkinen vastasi pettymykseen – lausui rohkeat sanat Ylelle