Oskar Kirmeksellä hyvä taistelu EM-finaalissa
Kuva: Getty Images
Oskar Kirmes oli karsinnan tavoin 17. telinevoimistelun Euroopan mestaruuskilpailujen ottelufinaalissa. Kirmeksen yhteispisteet 81,632 jäivät hiukan karsinnan tuloksesta. Kirmes oli tyytyväinen kilpailuunsa, vaikka kertoi ottelun olleen ”melkoista taistelua”.
Kirmes aloitti kilpailun permannolta, jossa tuli muutamia pieniä virheitä ja yksi alueen ylitys. Pisteet olivat 14,300. Hevosella alkusarja lähti upeasti liikkeelle, mutta loppuosassa sarjaa espoolaisvoimistelijalle tuli epäonnistuminen hänelle helpossa eteenpäin matkustuksessa. Jalka osui kevyesti kaareen, jonka seurauksena
käsi lipsahti ja Kirmes putosi telineeltä.
Renkaiden suoritus meni hyvin läpi. Hypyssä Kirmes hyppäsi edellispäivän tapaan uuden hyppynsä Jurtsenkon kahdella kierteellä. Hypyn alastuloon tuli muutama askel. Nojapuilla sarja meni karsinnan tapaan sujuvasti läpi, mutta alastulon taittotuplaan tuli yksi pomppu. Rekki oli tuttua Kirmestä ja kilpailun päätössarja meni
tyylikkäästi läpi (13,300). Pistelinja tosin oli tiukempi kuin karsinnassa.
– Oli tosi siistiä kisata tänään! Katsomot olivat ihan täynnä ja oli mahtava fiilis! Kisa oli melkoista taistelua, mutta sain silti hyvin tsempattua. Oli tärkeää jatkoa varten saada nimeä finaalipaikalla. Brittien ja venäläisten valmentajat tulivat onnittelemaan kisan jälkeen, jota ei ole ennen tapahtunut, iloitsi Kirmes Voimisteluliiton tiedotteessa.
Myös valmentaja-isä Mati Kirmes oli tyytyväinen.
– Tämä oli tulevaisuutta ajatellen todella tärkeä kilpailu. Oskar näki, että ei ole mahdotonta edetä ihan kärkijoukkoonkaan. Itseluottamus kasvoi. Voimaa on saatava vielä lisää ja vaikeutta joka telineelle, Mati Kirmes totesi.
Oskar Kirmes on lauantaina käytävässä permantofinaalissa ensimmäinen varavoimistelija.
– Huomenna menen hallille lämmittelemään ja olen valmiina, jos jotain tapahtuisi ja nousisin varasijalta kisaan. Muuten kausi jatkuu viikon kuluttua Jyväskylässä kotimaisessa kisassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sivert Guttorm Bakkenin ex-rakas avasi nyt suunsa
- Reetta Hurskeen treenipäivitys kääntää katseita
- Sami Jauhojärveltä hämmentävää puhua hiihtotähtien naisasioista
- Jasmi Joensuu romahti – aloitti maalissa syytökset
- Ice Cage -mestari kohtasi suomalaisen voimanpesän – näytti aivan pikkupojalta
- Hiihtotähti Iivo Niskanen löi läskiksi
- Johannes Kläbo reagoi shokkiuutiseen Tour de Skillä
- Tour de Ski tänään – TV-lähetykset ja suomalaiset
- Ylellä valitettava paljastus Kerttu Niskasesta
- Venäjän hiihtotähti ällistyi siitä, mitä sai kuulla maailmancupin laduilla
- Hiihtotähti Iivo Niskanen löi läskiksi
- Tour de Ski tänään – TV-lähetykset ja suomalaiset
- Venäjän hiihtotähti ällistyi siitä, mitä sai kuulla maailmancupin laduilla
- Ylellä valitettava paljastus Kerttu Niskasesta
- Tämä näky oli liikaa: Ruotsin hiihtotähti murtui kyyneliin
- Hiihtotähti Frida Karlsson teki nyt ikävän olympiapaljastuksen – ”Urheilu petti minut”
- Jasmi Joensuu jakoi intiimejä kuvia – Jesse Puljujärvikin innostui
- Johannes Kläbo reagoi shokkiuutiseen Tour de Skillä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta musertava päivitys terveydestään
- Krista Tervo palasi rinkiin – leikki loppui karusti