Futsalin suomalaislupaus antoi näyttöjä Espanjassa – ”Nyt odottelemme vastauksia”
Ilves FS:n ja Suomen futsalmaajoukkueen 17-vuotias Jani Korpela oli kaksi viikkoa harjoittelemassa espanjalaisen ammattilasjoukkueen ElPozo Murcia FS:n kanssa.
Korpela nousi menneellä kaudella Futsal-Liigassa isoon rooliin Ilveksessä ja samalla hän lunasti itselleen paikan maajoukkueen kokoonpanosta.
Suomen ensimmäinen futsal-ammattilainen, Panu Autio, avitti nuoren miehen ElPozon harjoituksiin. Autio on itse pelannut myös ElPozon organisaatiossa.
– Jani oli siellä kaksi viikkoa näytillä. Olin itse mukana tulkkina ensimmäisen viikon ja näin viisi harjoitusta, jotka Jani veti ElPozon juniori- ja reservijoukkueen kanssa.
– Pelasimme myös harjoituspelin vanhojen joukkuekavereitteni kanssa ElPozon nykyistä junnujengiä vastaan. Pelissä Jani pelasi meidän kanssa ja se toimi samalla myös try out -pelinä Janille. Peli meni Janilta hyvin ja voitimme ottelun 3-2. Muutenkin hän paransi otteitaan viikon edetessä huimasti, Autio kertoo SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa.
Autio on kautta aikojen ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on pelannut ulkomailla ammattilaiskentillä. Espanjan lisäksi Autio on pelannut myös Venäjällä. Aution lisäksi KaDyn Jukka ja Mikko Kytölä ovat olleet ammattilaisina ulkomailla, molemmat Italiassa.
– Suomalaiselle futsalille on supertärkeää, että lahjakkaimmat yksilöt pääsevät ulkomaille huippusarjoihin kehittymään. Kytölän veljekset ovat hyvä esimerkki siitä, miten valtavasti voi kehittyä jo yhden (Italiassa) ammattilaisena vietetyn vuoden aikana.
– Mitä nuorempana maailmalle lähtee, sen suurempi on potentiaali kehittyä. Jani on superlahjakas pelaaja ja ElPozo seurana olisi varmasti yksi maailman parhaista paikoista ottaa oppia ja rakentaa uraa futsalpelaajana, Autio toteaa.
Korpelan jatkokuviot ovat vielä auki.
– Testijakso päättyi viime viikonloppuna. Nyt odottelemme vastauksia Murcian suunnalta. Juttelin Janin toisen viikon jälkeen valmentajien kanssa ja he kehuivat hänen otteitaan kypsiksi ja nousujohteisiksi. ElPozossa on parhaillaan näytillä paljon myös muita nuoria pelaajia Brasiliasta ja Espanjasta ja seura haluaa katsoa kaikki kortit ensin läpi, ennen kuin tekee lopulliset päätökset uusien värväyksien suhteen, Autio sanoo.
Autio itse palasi viime kaudeksi Venäjän kivikovasta pääsarjasta espoolaisen GFT:n riveihin. Futsalmaajoukkueen kapteenin ja kautta aikojen parhaan maalintekijän jatkokuviot ovat vielä Korpelan tavoin auki.
– Oman urani suhteen ei tässä vaiheessa ole hirveästi kerrottavaa. Halua kehittyä on edelleen ja arvokisapaikka maajoukkueen kanssa on suuri unelma. Jotta kv-peleissä pystyy kilpailemaan huipputasolla, pitää treenata ammattimaisesti, pelata kovia pelejä ja olla huippukunnossa.
– Elämässä on kuitenkin muitakin asioita kuin futsal ja siksi peliuraa pitää punnita kokonaisvaltaisesti. Tällä hetkellä viimeistelen Suomessa opintojani ja teen töitä JPY:n yhteyspäällikkönä. Ovi on kuitenkin edelleen raollaan kaikille vaihtoehdoille, Autio kertoo.
Joonas Sarelius
- Sami Välimäelle odottamaton takaisku PGA Tourilla
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta