Suomalaisgolfari saalisti kauden isoimmat palkintorahansa – ”Hyvä stedi päivä”
Kuva: Getty Images
Mikko Korhonen (71-73-73-69) pelasi parhaan kierroksensa Espanjan avoimessa mestaruusturnauksessa sunnuntaina ja nousi kuusi pykälää sijalle T15.
Yhteistuloksen -3 tehneelle Korhoselle sijoitus on kauden toiseksi paras Euroopan kiertueella.
– Hyvä stedi päivä. Löin paljon paremmin, eikä tuulta ollut juurikaan ennen kahta viimestä reikää. Muutama missattu paikka, mutta kokonaisuutena hyvä päivä, Korhonen kertoi tiedotteessaan.
– Tulostaso oli tänään aika kova koko porukalla. Ensi viikolle ei paikkaa aukene, joten seuraavaksi on vuorossa Irish Open!
Korhonen on pelannut kuluvalla kaudella kaikkiaan yhdeksän kilpailua ja karsiutunut ainoastaan kerran. Moinen jatkoonpääsyprosentti on poikkeuksellisen korkea jopa huippuammattilaisten mittapuulla.
Kilpailun voiton otti Englannin James Morrison (-10). Kisan paras espanjalainen oli jaetulle toiselle sijalle sunnuntaina kirinyt Miguel Angel Jimenez. Kaikkiaan isäntiä mahtui kärkikymmenikköön peräti neljä.
Korhonen ansaitsi kisasta kuluvan kauden suurimman palkintopottinsa 19 543 euroa ja lihotti koko kauden tienestinsä jo yli 103 000 euron. Euroopan kiertueen rahalistalla Korhonen nousi sijalle 101.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Saga Vanninen teki yllättävän tempun – ilmestyi Kalevan kisoihin uudessa roolissa
- Kalevan kisoissa hurja läpimurto – lähes sekunnin ennätysparannus toi EM-paikan
- Suru-uutinen: Suomen vahvin mies menehtyi 50-vuotiaana
- Ilona Mononen sai takapakkia ennen Kalevan kisoja: lähetti hurjan viestin EM-kisoihin
- Nooralotta Neziri koki karun kohtalon – ”se on minun syyni”
- Suomen EM-toivo teki kovan päätöksen – Kalevan kisat jäävät väliin
- HS: Wilma Heltelältä nolo paljastus – ”Nykyään tajuan”
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- IS: Wilma Heltelä jyrähti Kalevan kisojen järjestelystä – esitti heti rohkean muutoksen
- Elmo Lakka yllätettiin täysin Kalevan kisoissa: samalla koettiin tunteikas hetki
- Kalevan kisat tänään: ohjelma, aikataulu, televisiointi ja tulokset
- Käsittämätön moka Kalevan kisoissa – SM-unelma suli hetkessä
- MM-kisoissa rävähti – Suomi kaatoi finaalissa Kazakstanin ja nappasi kultaa
- Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan