Roope Noronen on valittu amerikkalaisen jalkapallon maailmanliiton IFAF:n puheenjohtajaksi. Myös Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton
puheenjohtajana toimiva Noronen, 41, on ollut IFAF:n varapuheenjohtaja 12 vuoden ajan. Hän korvaa puheenjohtajana ruotsalaisen Tommy Wikingin.

Noronen äänestettiin vuoden mittaiselle toimikaudelle yksimielisesti lajin
MM-kisojen yhteydessä Yhdysvalloissa järjestetyssä kongressissa. Vuoden
kuluttua IFAF valitsee puheenjohtajan seuraavaksi neljäksi vuodeksi.

– Maailmanliittomme on kasvanut yli 70 maan järjestöksi lyhyessä ajassa ja jenkkifutiksen suosio kasvaa edelleen nopeasti ympäri maailman.

– Keväällä eronneen puheenjohtajan sotkujen selvittäminen ja paremman hallinnon rakentaminen tulee olemaan keskeisimpiä tehtäviä tulevan vuoden osalta. Ensi vuodelle on luvassa myös alle 19-vuotiaiden miesten MM-kisat sekä lippupallon miesten ja naisten MM-kisat, Noronen sanoo SAJL:n tiedotteessa.