Beach volleyn Suomen mestarikaksikko jatkaa ranking-pisteiden metsästystä

Tuoreet beach volleyn Suomen mestarit Riikka Lehtonen ja Taru Lahti jatkavat Rion rankingpisteiden metsästämistä Kalifornian Long Beachilla, jossa pelataan tällä viikolla FIVB:n Grand Slam -osakilpailu.
Kaksikko matkasi yhdessä valmentaja Kai Liukkosen kanssa Amerikan mantereelle ensimmäistä kertaa urallaan.
Tiistai-iltana Suomen aikaa alkavista karsinnoista pääsarjaan selviää kahdella voitolla. Lehtonen ja Lahti ovat voittaneet tällä kaudella kaikki yhdeksän FIVB-turnausten karsintapeliään.
Avauskierroksen vastustaja on juuri omalla AVP-kiertueellaan Manhattanilla toiseksi sijoittunut yhdysvaltalaispari Nicole Branagh – Jenny Ann Kropp. Voitolla Lehtonen ja Lahti kohtaavat toisella kierroksella voittajan ottelusta Cicolari/Momoli ITA [11] – Gordon/Wilkerson CAN [22].
Suomalaisparin rankingsijoitus Long Beachin karsinnoissa on 6:s, yhdysvaltalaisten avausvastustajien 27:s. Lehtosen ja Lahden avauspeli alkaa tiistaina kello 20.40 Suomen aikaa. Karsintojen ratkaiseva toinen kierros pelataan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.
Lähde: Tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Kiira Väänänen esitteli näyttävää asuaan etelän helteessä – ”Uus kisa-asu?”
- Vau, mikä kunnia – Elina Lampela pääsi upealle listalle
- Sami Jauhojärveltä suorat sanat Iivo Niskasen puheista – ”Ei näissä geimeissä riitä”
- Ulos MM-kisoissa – Suomen hiihtoässälle povataan kovaa kohtaloa IL:ssä
- IS: Kello tikittää – Jasmi Joensuun on tehtävä raju ratkaisu
- Johannes Kläbo kuuli Iivo Niskasen puheista – norjalaistähdeltä välittömästi tyly kuitti suomalaiselle
- Krista Pärmäkoski ei tullut lähtöviivalle – valmentaja pamautti karun totuuden IL:lle
- Suomen hiihtoässä koki kovan kohtalon Falunissa – ”Huti meni ja pahasti”
- Se oli siinä – Anne Kyllönen romahti ja hyväksyi ikävän tosiasian
- Hirmuveto: Aituri murskasi SE-ajan uusiksi – ei ollut silti täysin tyytyväinen
- Hirmuveto: Aituri murskasi SE-ajan uusiksi – ei ollut silti täysin tyytyväinen
- Se oli siinä – Anne Kyllönen romahti ja hyväksyi ikävän tosiasian
- Ikävälle epäilylle vahvistus – valitettava asia Kerttu Niskasesta paljastui
- Yle: Iivo Niskasen temppu oli liikaa – hiihtonaisella tuli tippa linssiin
- Minja Korhonen pettyi MM-kisoissa – tähän se kaikki kaatui
- Krista Pärmäkoski ei tullut lähtöviivalle – valmentaja pamautti karun totuuden IL:lle
- Nyt lähti mahtikaari – SE-tulos meni murskaksi
- Johannes Kläbo kuuli Iivo Niskasen puheista – norjalaistähdeltä välittömästi tyly kuitti suomalaiselle
- Suvi Minkkinen tuli maaliin – myönsi pikaisesti kohduttoman totuuden
- Ikävä paljastus Lotta Haralasta – tätä kukaan ei olisi halunnut kuulla