Jarkko Määttä paras suomalainen mäkimies Puolassa
Kuva: Getty Images
Jarkko Määttä oli parhaana suomalaisena 16:s kauden ensimmäisessä henkilökohtaisessa kesä gp-kilpailussa Puolan Wislassa. Määtän lisäksi myös Janne Ahonen (20:s) ja Ville Larinto (26:s) ylsivät pisteille.
Kotiyleisön riemuksi puolalaiset ottivat kilpailussa kaksoisvoiton. David Kubacki voitti ja Piotr Zyla oli toinen 4,9 pistettä hävinneenä. Norjan Kenneth Gangnes vei kolmannen sijan.
Määtän, Ahosen ja Larinnon lisäksi suomalaisista mukana oli Harri Olli, joka sijoittui 33:nneksi. Suomalaisten kilpailussa oli jälleen paljon positiivista, mutta harjoitukset ovat antaneet viitteitä nähtyä paremmastakin.
– Siltä osin hyvä päivä, että kolme pisteillä ja Harrikin lähellä. Joukkueena pystyttiin esiintymään hyvin. Toisaalta tulokset eivät olleet sitä mitä lähettiin hakemaan ja mihin pystytään tällä hetkellä. Eka kierros oli Jarkon (122,5 metriä/14:s) ja Jannen (123,5/12:s) osalta ihan hyvä, mutta toinen kierros ei ollut ihan sitä mitä olisi tarvittu. Tiukka kisa, mutta nyt ei ollut ihan parhaita, päävalmentaja Jani Klinga sanoi.
Kesä gp jatkuu ensi viikonloppuna Saksan Hinterzartenissa. Sinne lähtevät suomalaishyppääjät tarkentuvat maanantaina.
Lähde: Skijumping Teamin tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilkka Herola koki tylyn kohtalon: ”Aika kovasti kalvoi”
- Norjan hiihtotähti epäröi – jatkaako vai siirtyykö televisioon
- Jättipotti tarjolla – näin Suvi Minkkinen voi tienata jopa 50 000 euroa Holmenkollenilta
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomalaisampumahiihtäjä yllätti täysin – kisojen sijaan maskotiksi
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yksi maa ylitse muiden – Suomi hurmasi fanit täysin
- Iivo Niskanen jäi taakse – Nooralotta Neziri yllättyi: ”Tää voi kuulostaa vähän pinnalliselta…”
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta