Naisten kiekonheiton karsinnassa Sanna Kämäräisen ensimmäinen heitto kantoi 56,68. Kaksi muuta riskiheittoa putosivat 53 metriin. Kämäräinen oli karsinnan 27:s. Ennätysvertailuun nähden hän pystyi venymään yhden sijan korkeammalle.

– Ei mennyt suunnitelmien mukaan. Kun heitän tämän kauden alatasoa, niin fiilikset eivät ole korkealla, Kämäräinen harmitteli.

– Avausheiton jälkeen en saanut ajoitusta kohdilleen. Mutta olen selvinnyt tällaisista ennenkin ja niin minä täältä nousen nytkin. Rio herättää jo nyt aika suuria ajatuksia.

Omalla ennätyksellään 61,07 Kämäräinen olisi finaaliin selviytynyt. 12:nnen kilpailijan tulos oli 60,72.

Pisimmälle 65,55 heitti maailmantilaston ykkönen Kuuban Denia Caballero ja toiseksi pisimmälle 64,51 hallitseva olympiamestari, maailmanmestari ja Euroopan mestari Kroatian Sandra Perković. 63 metrin karsintarajan ylittivät lisäksi Saksan Nadine Müller ja Julia Fischer. Kaikki kolme Saksan ja kaikki kolme Yhdysvaltain edustajaa selviytyivät finaaliin. Finaalissa heittää myös vuoden 2009 maailmanmestari Australian Dani Samuels.

 

Lähde: SUL