Volkovalle ja Tikkaselle hyvät sijoitukset maailmancupissa
Kuva: Getty Images
Syyskuun MM-kilpailuihin valmistautuvat ja Rion olympiapaikkoja tavoittelevat Ekaterina Volkova ja Jouki Tikkanen väläyttelivät jo hyvää kuntoa maailmancupin osakilpailussa Budapestissä.
Perjantaina kilpailtiin kaksi ensimmäistä välinettä ja kilpailu täydentyi tänään lauantaina kahdella viimeisellä välineellä. Volkova oli kovatasoisessa kilpailussa 20. ja Tikkanen 21.
Ekaterina Volkovalle ensimmäinen päivä oli erinomainen; puhdas pallo-ohjelma tuotti suomalaiskaksikon korkeimmat pisteet 17,100. Volkova saavutti pallossa myös suomalaisten korkeimman yksittäisen välineen sijoituksen ollen 13. Myös vanteen pisteet olivat korkeat, 17,050. Toinen päivä ei sujunut enää aivan yhtä hyvin, sillä nauhaohjelmaan tuli heti alkuun kolme isoa virhettä vaikeissa ja kalliissa riskiosissa (14,700) ja keiloihin tuli yksi pudotus (16,750).
– Olemme ihan tyytyväisiä kokonaisuuteen. Virheet näyttivät ne paikat ohjelmissa, joita vielä pitää työstää. Nyt on edessä vielä aikaa ennen seuraavaa maailmancupin kisa ja uskon että me onnistumme, arvioi Volkovan valmentaja Larisa Gryadunova suorituksia.
Jouki Tikkaselle puolestaan toinen kisapäivä oli ensimmäistä aurinkoisempi. Perjantaina kilpailu alkoi epäonnisesti, kun vanteessa väline lipesi Tikkasen kädestä ja lensi rajan yli kesken arvokkaan fuetee-piruetin. Virhe maksoi 2,6 pistettä. Tikkanen onnistui loppuohjelmassa hyvin ja pisteet olivat 15,05.
Palloon (16,600) Tikkanen sai nollattua ajatukset ja hyvän fiiliksen päälle. Suoritus oli siisti ja ilmaisu vahvaa. Parannettavaa jäi pariin kiinniottoon, kun ne tulivat kahdelle kädelle.
Lauantain nauha oli Tikkasella erittäin vahva ja vaikeusosat onnistuivat hyvin. Yksi lipsahdus sattui, kun pisteen arvoinen riski jäi taakse ja nollautui. Pisteet olivat 16.4. Keiloihin (16,800) Tikkanen oli todella tyytyväinen.
– Myöhästyin lopussa ihan millin musiikista, mutta tässä vaiheessa kisakautta viimeisen vaikean masterin tekeminen palveli tavoitteitani enemmän kuin varmistelu. Myöhästyminen maksoi puolen pisteen vähennyksen, mutta muuten ohjelma oli tosi hyvä, Tikkanen kommentoi.
– Kokonaisuuteen ollaan valmentajani Titan (Heikkilä) kanssa oikein tyytyväisiä, kun edistystä on tullut joka kisassa nyt syksyllä, Tikkanen summasi.
Kilpailun ykkönen oli maailmanmestari ja tuore Euroopan kisojen kultamitalisti Venäjän Yana Kudryavtseva. Hopeaa voimisteli usein juuri Kudryavtsevan taakse jäänyt Venäjän Margareta Mamun ja kolmas oli Valko-Venäjän Melitina Staniouta.
Rytmisen voimistelun maailmancup, Budapest
- Yana Kudryavtseva, Venäjä 75,300
- Margarita Mamun, Venäjä 75,050
- Melitina Staniouta, Valko-Venäjä 73,150
- Ekaterina Volkova 65,60 (vanne 17,100, pallo 17,050, keilat 16,750, nauha14,700)
- Jouki Tikkanen 64,85 (15,050 16,600 16,800 16,400)
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset