Saksa voitti Suomen lentopallomiehet toistamiseen viikonvaihteessa viisieräisessä jännitysnäytelmässä. Lauantain ottelun loppunumerot olivat Salossa 2-3 (21-25, 19-25, 25-23, 25-17, 9-15).

Päävalmentaja Tuomas Sammelvuo peluutti paljon eri miehiä kuin perjantaina, mutta niin teki myös Saksan päävalmentaja Vital Heynen. Kapteeni Antti Siltala, Konstantin Shumov ja Mikko Oivanen olivat Suomen parhaimmistoa.

Keskitorjujakaksikko Konstantin Shumov-Jukka Lehtonen keräsivät komeat 22/+16. Ville Juntura sai hyvin vastuuta ja pelasi kolme viimeistä erää syöttäen erinomaisesti etenkin neljännessä erässä.

Saksan pelätty hakkuri György Grozer oli vaikeuksissa pitkin ottelun ja pääsi vasta päätöserässä pois miinuksilta. Grozer tuskaili etenkin syöttönsä kanssa tehden peräti yhdeksän virhettä.

Yleisöä lauantain ottelussa oli 1050.

Tuomas Sammelvuo, Suomen päävalmentaja:

– Erittäin tyytyväinen Ville Junturaan. Joukkueessa on pelaajia, jotka tekevät joka päivä töitä kuin eläimet, mutta eivät saa usein mahdollisuutta peleissä. Tänään kahden erän voittaminen Saksalta oli hieno asia ja olemme koko joukkue iloisia hänen puolesta.

– Ihan suhteellisen tyytyväinen viikonloppuun. Tänään hyvä startti peliin, mutta Saksan hyökkäyspeliin ei vain päästy kiinni kahteen ensimmäiseen erään. Saimme vastustajan vastaanotosta irti jääneet pallot paremmin pelattua siitä lähtien. Myös oma hyökkäyspeli nousi riittävälle tasolle.

Vital Heynen, Saksan päävalmentaja:

– Olen vähemmän tyytyväinen kuin perjantaina. 2-0 -johdon jälkeen toivoin, että murskaamme Suomen. Sitten kuitenkin Suomi murskasi meidät etenkin neljännessä erässä. Junturalle kunniaa vakaasta pelistä. Onneksi meillä oli tänään Strohbach, joka oli jälleen kova viitoserässä.

– Suuri kiitos järjestäjille ja Suomen liitolle. Minä järjestän aina paremman sään, mutta kaikki muu oli erittäin hyvää. Oli hyvä viikko Salossa. Jonain päivänä tapaamme taas ja muistamme tämän kaiken.

Päävalmentaja Sammelvuo vaihtoi perjantaista peräti viisi miestä avaukseen, ainoastaan Antti Siltala ja passari Eemi Tervaportti saivat uuden kutsun. Liberoksi Sammelvuo valitsi otteluun yli kolme vuotta sitten edellisen kerran maajoukkuepaidassa nähdyn Pasi Hyvärisen. Eemeli Kouki aloitti toisena yleispelaajana, Jukka Lehtonen ja Konstantin Shumov keskellä sekä Mikko Oivanen hakkurina.

Saksakin oli muuttanut avauskokoonpanoaan oleellisesti. Jan Zimmermann sai nyt passivastuun ja hakkuriksi päävalmentaja Vital Heynen asetti György Grozerin.

Suomi hallitsi avauserää aina toiselle tekniselle aikalisälle asti (16-13). Tämän jälkeen Saksa sai hyökkäyksensä kuolemaan tehokkaasti ja karkasi 18-20 -johtoon. Loppuerä oli myös Saksan (21-25).

Olli Kunnari tuli Koukin tilalle toisen erän alkuhetkillä (3-6). Tämän jälkeen erä tasoittui Saksan viedessä sitä koko ajan 2-3 pisteen erolla, kunnes 20 pisteen kohdilla se venytti eron isommaksi.

Kolmanteen erään Ville Juntura tuli Suomelta passariksi ja Saksalta Lukas Kampa nappasi passarin paikan. Lisäksi MM-kisoissa loistanut Denis Kaliberda nähtiin kentällä ensimmäisen kerran viikonlopun aikana.

Erän alkupuolikas oli synkkä hakkuri Grozerille, joka jäi kolmasti perättäin kiinni Suomen torjunnalla. Erä oli Suomelta muutenkin melkoista torjuntajuhlaa, torjuntoja kertyi peräti kuusi, joista Antti Siltala otti kolme.

Neljäs erä oli Suomelta hyvä jatke kolmanteen. Ville Junturan upea ja pitkä syöttövuoro sinetöi erävoiton Suomelle jo hyvissä ajoin.

Päätöserässä Saksa ei jättänyt isännille mahdollisuuksia. Se takoi heti 0-6 -lukemat taululle ja kuittasi perjantain tapaan voiton 2-3.

Ensi viikolla Suomi matkaa Belgiaan ja kohtaa siellä isäntämaan todennäköisesti pariin otteeseen. Viimeinen viikko ennen EM-kisoja sisältää kaksi ottelua Seinäjoella iranilaista Paykania vastaan 2. ja 3. lokakuuta.

EM-kisat alkavat Suomen osalta 9. lokakuuta Italian Busto Arsiziossa hallitsevaa mestaria Venäjää vastaan. Muut lohkon joukkueet ovat Serbia ja Slovakia.

Lähde: Suomen lentopalloliiton tiedote