SSV julkaisi todellisen supervahvistuksen
Kuva: Juha Tamminen
Viime kauden päätteeksi Ruotsin mestaruuden voittanut Tero Tiitu (33) on päättänyt palata kolmen Ruotsissa vietetyn kauden jälkeen takaisin Suomeen ja Viikinkien joukkueeseen.
Tiitu on urallaan saavuttanut jo lähes kaiken, mutta tähti tekee edelleen töitä kehittyäkseen ja voittaakseen.
– Viime kausi meni pitkälti toissakeväisestä polvileikkauksesta toipuessa, mutta nyt pääsin taas vetämään normaalit kesätreenit ja kropassa alkaa olla irtonainen hyvä fiilis. Henkilökohtaisena tavoitteena tulevalle kaudelle on yksinkertaisesti pysyä terveenä ja nauttia pelaamisesta mahdollisimman paljon.
Tiitu on kuulunut salibandymaajoukkueeseen jo vuodesta 2000 ja kutsu Suomi-paitaan käy edelleen tiheään. Vuonna 2012 Tiitu siirtyi Ruotsiin uusien haasteiden perässä ja edusti kaksi kautta Warberg IC:tä ja yhden kauden IBF Falunia, jonka mukana tuli mestaruus viime kauden päätteeksi. Ennen siirtymistään Ruotsiin Tiitu ehti edustaa Viikinkejä viiden kauden ajan voittaen tuona aikana neljä Suomen mestaruutta.
– Mahtavaa olla jälleen Stadissa ja Viikinki-perheessä! Suomessa Viikingit oli minulle itseoikeutettu valinta. Lisäksi siviiliuran kannalta oli tärkeää tulla tässä kohtaa Helsinkiin. Joukkueessa on edelleen Mikke Järven johdolla rakkaita vanhoja pelikavereita ja on etuoikeus päästä pelaamaan heidän kanssaan vielä ainakin yksi kausi. Toisaalta jengissä on tukku nuorempia lupauksia, joita voin toivottavasti omalta osaltani auttaa uralla eteenpäin, kommentoi Tiitu paluutaan.
Tiitun vahvuuksiin ovat aina kuuluneet voimakas urheilullisuus, hyvä laukaus sekä pallonhallinta. Pelivuosien aikana mukaan on tarttunut roimasti kokemusta kovimmistakin paikoista, joten myös rauhallisuus ja viisaus näkyvät kentällä.
Tulevaa kautta Tiitu odottaa innolla.
– Ajatus Salibandyliigan ensimmäisestä Superfinaalista Hartwall Arenalla saa jo nyt aikaan kylmiä väreitä. Unelmani on, että Viikingit seisoo siellä lopulta voittajina.
Myös Viikinkien manageri Kurre Westerlund on innoissaan uudesta sopimuksesta.
– On todella hienoa saada Tero takaisin Viikinkeihin. Hän on monipuolinen pelaaja ja arvostan häntä paljon niin ihmisenä kuin urheilijana. Tero pystyy tarvittaessa pelaamaan sekä puolustajana että hyökkääjänä ja on voittajatyyppi. Viikingit tarvitsee hänen osaamistaan ja kokemustaan, toteaa Westerlund.
Tiitu on mukana jo huomenna Salibandyliigan ottelussa Viikingit-Nokian KrP, joka alkaa Pasilan Urheiluhallissa klo 16.00.
Lähde: SSV:n tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus