Ari Mannio taistelee sotilaiden kultamitalista maanantaina Etelä-Koreassa
Keihäänheittäjä Ari Mannio taistelee maanantaina Etelä-Korean Mungyeongissa Kansainvälisen sotilasurheiluliiton (CISM) Maailmankisojen mestaruudesta.
Manniolle, 28, kisa on päätös pitkälle kaudelle, jonka aikana hän on siirtänyt ennätyksensä lukemiin 86,82. Mannion mukaan virtaa riittää kilpailla vielä lokakuussa.
Suomalaisista miesten keihäskilpailuun osallistuu myös Tallinnassa 22-vuotiaiden EM-kisoissa kahdeksanneksi yltänyt Joni Karvinen.
CISMin kisojen suomalaiseen yleisurheilujoukkueeseen kuuluvat keihäskaksikon lisäksi kuulantyöntäjä Arttu Kangas, moukarinheittäjä Markus Kokkonen ja kolmiloikkaaja Simo Lipsanen. Kangas ja Kokkonen kilpailevat tiistaina ja Lipsanen keskiviikkona.
LUE MYÖS:
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset
- Veljekset kohtaa Ranskan – Tuomas Sammelvuo kertoo Ylelle, mikä Suomen pelissä vakuuttaa
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita