Suomen lentopallomiehillä vastassa todellinen kiusankappale
Suomen miesten lentopallomaajoukkueen inhottavin vastustaja viime vuosien ajalta on helppo löytää tilastoja selaamalla. Se on lähes loputtomin perustein tiistaina Busto Arsiziossa EM-kisojen neljännesvälierässä vastaan asettuva kotijoukkue Italia.
Italia on voittanut 18 edellistä maiden kohtaamista ja Suomen edellisestä voitosta on aikaa yli 37 vuotta. Voitto tuli Puolan kansainvälisessä turnauksessa 30.6.1978 nykyisen päävalmentajan Tuomas Sammelvuon oltua kaksivuotias.
Suomi ja Italia ovat kohdanneet neljissä edellisissä EM-kisoissa kaikkiaan viisi kertaa. Viime EM-kisoissa Tanskassa Italia voitti Suomen 3-1 puolivälierässä ja Innsbruckissa alkulohkon 0-3 tappiota seurasi 1-3 tappio puolivälerässä. Istanbulissa Italia oli puolestaan 2009 jatkolohkossa parempi 3-0 ja Moskovan 2007 avauspelissä erin 3-2.
Myös 2012 olympiakarsinnoissa Sofiassa Italia aiheutti Suomelle tuskaa erin 3-2.
EM-kisoissa joukkueet ovat kohdaneet kaksitoista kertaa. Suomen ainoa EM-voitto on Ankarasta 1967 (3-1). Tämän jälkeen Italia on voittanut kahdeksan viimeisintä EM-kohtaamista.
Kaikkien aikojen voitot ovat keskinäisissä peleissä Italialle 28-9.
Lähde: Lentopalloliiton verkkosivut.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Suomen MM-joukkueeseen viime hetken muutos – hyökkääjä tilalle
- Mitä ihmettä? Kaisa Mäkäräisen ei ollut itsekkään uskoa mitä tuli tehtyä
- Sami Jauhojärvi antoi palaa – mieheltä suora viesti tällaisten lasten vanhemmille
- Hyytävä näytelmä: Aleksandr Bolshunovkin riisui naamionsa
- Dopinguutinen oli liikaa – Conor McGregor kilahti täysin
- Suomalaiset naisuimarit syleilivät uimahallissa – viesti oli selvä
- Suomalaiselta yleisurheilijalta hieno kauden aloitus – nainen näytti sitten miten talviturkki heitetään mereen
- Ikävä käänne Suomessa – Reetta Hurskeen kuva ei jätä mitään epäselväksi
- Yleisurheilukansa seuraa Wilma Murron kuntoutumista – seivästähti lausui nyt yhden sanan, joka ei jätä paljon epäselväksi
- Voi ei: Annimari Kortteelta lohduton tilannepäivitys – ”Mitään selitystä ei löytynyt”
- Ampumahiihtotähti lähti lätkimään Suomen maajoukkueesta – avasi nyt suunsa
- Voi ei: Annimari Kortteelta lohduton tilannepäivitys – ”Mitään selitystä ei löytynyt”
- Yleisurheilukansa seuraa Wilma Murron kuntoutumista – seivästähti lausui nyt yhden sanan, joka ei jätä paljon epäselväksi
- Anthony Joshua uskoo Jake Paulin voittavan Mike Tysonin – perusteli asian yhdellä sanalla
- Nooralotta Neziriltä harvinainen yhteiskuva rakkaansa kanssa – puitteet olivat luksusta
- Kiitos hei: Huippuhiihtäjä lähti ovet paukkuen maajoukkueesta
- Ikävä käänne Suomessa – Reetta Hurskeen kuva ei jätä mitään epäselväksi
- Suomalaiselta yleisurheilijalta hieno kauden aloitus – nainen näytti sitten miten talviturkki heitetään mereen
- Nyt rävähti – suomalaisässältä komea kaari ja Euroopan kärkitulos
- EM-kultamitalisti vaihtoi lajia – täräytti heti kautta aikojen kakkosajan Suomessa