Viikingeille murskavoitto Salibandyliigassa
Kuva: Juha Tamminen
Salibandyliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua, joissa Viikingit murjoi merkillisten vaiheiden jälkeen nousija M-Teamin 16-4 ja Westend Indians löi Oulussa OLS:n 7-5.
Helsingin paikallisottelu M-Teamin ja Viikinkien yhteisessä kotihallissa Pasilassa alkoi nousijan kannalta kunniakkaasti kun se livahti aluksi 2-0-johtoon ja vielä pelin puolivälissä Markus Piittisjärvi nosti lukemiksi 3-2. Loppu oli kuitenkin yhtä maalia kun jo toisessa erässä johtoon noussut Viikingit vei päätösjakson 12-1. Miko Kailiala merkkautti kirjureilla tehot 4+1 Tero Tiitun ja Roni Laasosen tyytyessä lukemiin 3+1.
Oulussa nähtiin kaksijakoinen ottelu, jota Indians johti kahden erän jälkeen 6-0. Kotijoukkue heräsi kolmannessa hurjaan kiriin, mutta viisi maalia ei riittänyt pisteisiin Indiansin osuttua vielä kerran. Valtteri Kainulainen ja Markus Markkola olivat kumpikin maalillaan ja kahdella maalisyötöllään Indiansin tehokkaimpia. Kotijoukkueen Tatu Kiipeli iski kaksi osumaa ja syötti yhden.
Viikingit nousi sarjakärkeen tasapistein ottelun vähemmän pelanneiden Classicin ja Tapanilan Erän kanssa. NST ja M-Team ovat yhä nollakerhossa.
Salibandyliigan sunnuntain ottelut ovat Happee – M-Team, OLS – Oilers ja NST – Koovee.
Lähde: Salibandyliigan tiedote
LUE MYÖS:
- Voi ei! Alisa Vainio joutui keskeyttämään Berliinin maratonin
- Berliinin maratonilla liikkuu hurjasti rahaa – Alisa Vainion kohdalla yksi asia on toisin
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset