Hopeaa Marika Haralle ja pronssia Henna Saariselle pyöräsuunnistuksen MM-sprintissä
Pyöräsuunnistuksen MM-kisat Portugalin Cantanhedessä lähtivät käyntiin maanantaina nopealla sprinttikisalla. Siinä missä nuorten puolella suomalaiset napsivat mitaleita vain miesten sarjoissa, aikuisissa vauhdikkainta menoa nähtiin Suomen naisilta. Marika Hara oli hienosti toinen häviten voittajalle vain kaksi sekuntia, ja Henna Saarinen ajoi kolmanneksi.
Kymmenen parhaan joukkoon mahtuivat naisten sarjassa myös seitsemänneksi ja kahdeksanneksi ajaneet Antonia Haga ja Ruska Saarela. Miesten sarjassa ei vielä mitalisijoille päästy, mutta samaisille seitsemännen ja kahdeksannen sijoille ajoivat Kare Kaskinen ja Andre Haga.
Valmentaja ja joukkueenjohtaja Jukka Niemi oli erityisen tyytyväinen paitsi mitaleihin, myös kansainvälisesti hieman kokemattomampien kuskien hyviin suorituksiin.
– Andre kisasi viime vuonna ensimmäistä kertaa yleisissä sarjoissa MM-kisoissa, ja Karelle tämä on ensimmäinen vuosi. Erittäin positiivista nähdä tällaisia sijoituksia, Niemi hehkutti.
Hopeamitalisti Marika Hara oli pitkään kiinni kullassa, mutta lopussa tapahtunut kaatuminen hidasti menoa hieman.
– Johdin kisaa parillakymmenellä sekunnilla, mutta yhdessä kaarteessa loppupäässä vauhti oli liian kova ja ajolinja huolimaton, mikä johti kaatumiseen. Loppuradalla ei sitten uskaltanut enää kaartaa vauhdilla, Hara kertoi.
Vaikka Hara näyttikin MM-vauhtinsa olevan hyvä ja mitalisijoille riittävä, ei hän vielä maalaillut sijoituksiaan seuraavissa MM-starteissa loppuviikolla.
– Nyt ei ole alla isoja kansainvälisiä kisoja, joten vauhti eri matkoilla on vielä hakusessa. Kisan aikana sitä kyllä sitten huomaa, milloin kulkee hyvin!
Saarinen oli tyytyväinen virheettömään, varmaan suoritukseensa.
– Yksi tai kaksi kertaa meinasin ajaa polusta ohi, mutta muuten meni mainiosti. Sprintti on mun juttu! Mäkeä kun alkaa tulla pidemmillä matkoilla enemmän, saatan jäädä jalkoihin, mutta saa nähdä, Saarinen totesi.
Seuraavaksi MM-kisoissa on luvassa keskimatka keskiviikkona 27.7.
Lähde: Suunnistusliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ice Cage 8: Aikataulu, ottelijat, stream, liput
- Kohupäätös urheilumaailmassa: venäläiset takaisin maansa lipun alle
- Tragedia kosketti Sonja Leinamoa syvästi – julkaisi riipaisevan tekstin seuraajilleen
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Golftähdelle painajaisalku – miljoonat näkivät karun virheen suorassa lähetyksessä
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Leijonien puolustus on nyt valmis – NHL:stä saapumassa vielä yksi vahvistus?
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Seiska: Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala – hynttyyt yhteen loppukesästä
- Nyt jysähti järjetön tulos – Suomeen hurja maailmanennätys
- Alisa Vainio paineli lähes SE-vauhtia – sitten tärähti kova tuomio
- Suomen uusi keihäsihme räjäytti pankin – yli seitsemän metrin ennätysparannus
- Norjan ampumahiihtotähti sairaalaan – kivuille löytyi karu syy
- 150-kiloinen järkäle moukaroi vapaaottelulegendan – tyrmäys puhutti Tampereella
- Golftähdelle painajaisalku – miljoonat näkivät karun virheen suorassa lähetyksessä