Tragedia kosketti Sonja Leinamoa syvästi – julkaisi riipaisevan tekstin seuraajilleen
Suomalainen ampumahiihtäjä Sonja Leinamo on jakanut Instagramissa koskettavan suruviestin läheisensä kuoleman jälkeen. Leinamon ystävä menehtyi vain 21-vuotiaana.
Leinamo kirjoitti pitkässä päivityksessään, ettei vieläkään kykene täysin käsittämään menetystä.
– On asioita jotka käy järkeen ja sitten on asioita joita ei vain millään tavalla voi käsittää. Rakas Iida. Siitä on jo kuukausi. Aika tuntuu ikuisuudelta. Sun nauru kaikuu kristallin kirkkaana korvissa, miljoona muistoa vilisee silmissä, sun lämpö tuntuu luissa ja ytimissä. Justhan me vasta nähtiin.
Ampumahiihtäjä muisteli ystäväänsä lämpimästi ja kuvaili tätä poikkeuksellisen valoisaksi ihmiseksi.
– Olit valonkantaja. Määrätietoinen optimisti. Mitkään maailman myrskyt ei saanut sun liekkiä sammumaan. Perhana että olit sinnikäs. Ja kauniskin vielä, niin ulkoa mutta ennen kaikkea sisältä. Sun lämpö kosketti jokaista.
Leinamon julkaisu on herättänyt runsaasti tunteita sosiaalisessa mediassa. Päivityksen lopussa hän esitti samalla vakavan vetoomuksen liikenneturvallisuuden puolesta.
– Sydän särkyneenä pyydän, että siellä ratissa ei pelleillä. Jos ei itsensä niin muiden takia.
Leinamo päätti tekstinsä koskettaviin sanoihin, joissa hän kertoi kantavansa ystävänsä muistoa mukanaan loppuelämänsä ajan.
– On sanomattakin selvää, että maailma on pimeämpi paikka ilman sun valoa. Sattuu. Sydäntä viiltää. Nalle Puh kuitenkin kerran totesi ”Kuinka onnekas olenkaan kun minulla on ihminen joka tekee hyvästeistä niin tuskallisen.” Onneksi nämä ei ole hyvästit. Muistoksi otan palasen sun valoa, laitan sen sydämeeni ja palautan kunnes nähdään seuraavan kerran. Meillä on sua tosi kova ikävä.
Julkaisuun tästä.
- Kalervo Kummolalta jyrkkä viesti Venäjä-kohusta – ”Täysin varma”
- Oloksen Tykkikisat 2026: TV, Ohjelma, Lähtölista ja Tulokset
- Joonas Jokela hurjassa iskussa – Romaniassa puhutaan jo historiallisesta tähdestä
- IS: Kalle Rovanperä palaa rallin MM-sarjaan – mestaruudesta on turha haaveilla?
- Urheilucast: Jori Lehterän pöydällä rahakkaat tarjoukset – sitten esiin nousi Jokerit!
- Jasmi Joensuu puuttui maajoukkueen leiriltä – nyt tuli päivitys
- Niilo Moilanen paljasti seuraavan siirtonsa – kolmen viikon urakka takana
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- Vuokatin Suomen Cup 2026: Tulokset ja uutiset
- Ylen lähetyksessä hämmästeltiin hiihtoseurojen tilannetta – ”mitä on tapahtunut?”
- Krista Rikan kausi sai ikävän käänteen – nyt tuli odotettu uutinen
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – ”Ei ole selkeyttä”
- Elina Valtonen väläyttää rajua ratkaisua – venäläisurheilijoille porttikielto?
- Vilma Nissinen paljasti IS:lle – merkittävä muutos maajoukkueessa
- Joni Mäki ratkaisi hurjan trillerin – Iivo Niskasen hurja kiri ei riittänyt voittoon
- Reetta Hurske laukoi suorat sanat valittajille
- Jokerit iski siirtomarkkinoilla – uusi ulkomaalaisvahvistus!
- IL: Hiihdon Suomen mestari halusi päättää uransa – sitten tapahtui täyskäännös
- Sonja Leinamo iski rajusti – Ylivieskan Kuulan johto suli Vuokatissa